Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Kristillisdemokratia kohti äärikristillismiä, vai onko se jo sitä?

  • Kristillisdemokratia kohti äärikristillismiä, vai onko se jo sitä?

Kristillisdemokraattien europarlamenttivaaliehdokkaan professori Puolimatkan ja hänen kanssaan tasan yhtä ”korkeaan” kategoriaan kuuluvan paikallispoliitikko Susanna Koivulan sosiaalisen median ja muiden kirjoitusten antia seuratessa tulee pakostakin mieleen, että mihinkähän nämä ovat matkalla. Yhteistyötä maahanmuuttajavastaisten Perussuomalaisten kanssa on viritelty viimeisen päälle. Jälkimmäisten missio suuntautuu maahanmuuttajien ihmisarvon polkemiseen, Kristillisdemokraattien puolestaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastaisen asenneilmapiirin lietsomiseen aina vain irvokkaimmilla tavoilla. Edes identifioitavissa olevia translapsia ja heidän vanhempiaan ei jätetä rauhaan häirinnältä ja maalittamiselta.

Liittolaisensa Perussuomalaiset saarnaavat mm. islamismin kirouksesta.

Islamiin ja muslimeihin kaiken pahan projisoiminen on keino peittää valtavirran uskonnollisuuden parista tehtävät iskut, joiden väkivalta aiheuttaa todellisia uhreja.

Olisiko sittenkin aiheellista puhua äärikristillismistä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kristofasismia ilmeni jo toisen maailmansodan edellä - silloin vihollisiksi naamioitiin juutalaiset ja sitä demonisointia perusteltiin M.Lutherin kirjoituksilla "Juutalaisista ja heidän valheistaan.".

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Kun tietää oikeistoradikalismin historiaa ja kehityskulkuja, niin ei voi muuta sanoa kuin, että on siinä varsinainen "pro-Israel"-sakki.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kristillisdemokratia ei politiikassa ollut alunperin eikä ole pääosin vieläkään mitään sen suuntaistakaan kuin mitä nykyinen äärioikeiston "kristillisyys" edustaa.
Se oli jopa täysin päinvastaista.

Siksi moni demokraattinen, sosiaalisesti ajatteleva kristitty varmaan ilahtui KDn taannoisesta nimenmuutoksesta...

Nyt on kuitenkin oikeasti näkyvissä kristillisdemokraattien äärioikeistolaistumista ja ajautumista yhä lähemmäs esim Puolan valtapuolueen käsitystä "kristillisestä" politiikasta .

Protestanttisissa maissa puolueissa saa valtaa amerikkalaistyyppinen fundamentalistinen "uskoon tulo"-kristillisyys uskonkäsityksenä ja äärimmäinen uusliberalismi talous- ja sos poliittisena käsityksenä.
Aseenkanto , työväenliikkeen vastaisuus ja "Jeesus henkilökohtaisena vapahtajana".
"Homot ja feministit joutavat ja joutuvat helvettiin".

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Kyllä, aikamoisen paketin ovat kyhänneet.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kommentoija Solinin kommentin luettelemat vapaiden suuntien herätyskristilliset piirteet ovat olleet Kristillisen liiton pohjana, eivätkä suinkaan KD:ssä "saaneet valtaa".

Tässä blogissa taitaa olla antikristilliset liikkeellä?

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Moraalitonta ideologiaa on syytäkin vastustaa. Mikä tahansa usko joka saarnaa rajatonta rangaistusta rajallisista synneistä on moraaliton.

Käyttäjän MarkusPeltonen kuva
Markus Peltonen Vastaus kommenttiin #6

Käsitys ikuisesta tietoisesta kärsimyksestä on vanha muttei välttämättä alkuperäinen. UT puhuu helvetistä lähinnä tuhoutumisen (apollymi) paikkana kärsimyksen jälkeen.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"Tässä blogissa taitaa olla antikristilliset liikkeellä?"

Onhan siinä sekin mahdollisuus, että liikkeellä on ainakin osaksi todellisen kristinuskon puolustajia.

Käyttäjän MarkusPeltonen kuva
Markus Peltonen

Helena, sekoitat nyt teologisia ja poliittisia käsitteitä. Vasemmistolaista talouspolitiikkaa kannattava ja homot hyväksyvä ihminenkin voi pitää Jeesusta Vapahtajanaan. Uskoontulossa ei sinänsä ole mitään amerikkalaista - vai olivatko varhaispietismi ja herännäisyys amerikkalaisia liikkeitä? Ja monet amerikkalaiset protestanttiset yhteisöt suhtautuvat homoihin itse asiassa myönteisemmin kuin katolinen kirkko.

En väitä, etteikö kristillisdemokraateissa ole homofobiaa, mutta ei koko puoluetta ja sen arvoja voi siihen redusoida. Eikä se maahanmuuton kannalta ole sen jyrkempi kuin kokoomus tai keskusta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

1. Enhän minä niitä sekoita vaan nämä "kristilliset " puolueet.
Kuulun itse juuri niihin kristittyihin, jotka suovat homoille täydet ihmisoikeudet .

2. "Uskoon tulo"- kristillisyys on nimenomaan amerikkalaista.
Herännäisyys ei ole ikinä ollut sellaista vaan edustaa lähinnä sen vastakohtaa.
Vaatimatonta ja mietiskelevää , pienelle paikalle asettumista.
Edes vanhat karismaattiset liikkeet eivät noudattaneet tuota amerikkalaista " valitse Jeesus ja tule tänne eteen"-kaavaa.
Sitä ovat edustaneet Suomessa ns viides herätysliike ja helluntailaisuus, jotka molemmat ovat poliittisesti hyvin lähellä amerikkalaista oikeistoa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

"Kumpi" heittää homoja katoilta, kristityt vai muslimit?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #14

Vain toisessa oli mainittu homojen heittäminen katolta. Siihen on käsittääkseni myös toisessa kulttuurissa uskonnollista ohjeistusta.
Toki vääryyksiä oli mainittu myös toisessa esimerkissä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #24

Fundamentalistivaltioissa homovihat on ammennettu samoista Mooseksen laeista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #24

Tässä videolla kuvattu sitä uskonnollista ohjeistusta (ja myös vastareaktiota): https://www.youtube.com/watch?v=7d7zuJN_irE

Sama se mikä sekopää imaami tai pastori meuhkaa seurakunnalle. Fundamentalismi on sivistyneen maailman syöpä.

Käyttäjän MarkusPeltonen kuva
Markus Peltonen

Hyvin harvat kummastakaan ryhmästä.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Mitä islamiin tulee niin nähdään, että muslimit tuovat mukanaan ne ikävät tapansa kuten kunniaväkivalta tänne maahan tullessaan tai päästessään. Juurihan siitä eilen eräs afgaanitaustainen nainen mediassa kertoi, että kun hän luopui hunnustaan niin heti alkoi raju kunniaväkivalta. LGBT-väen ei kannata myöskään unohtaa muslimien tunnettua homovihaa, ja homoushan voi juuri olla yksi syy kunniaväkivaltaan.

Islamin kirouksesta en tiedä mutta faktaa on, että muslimit aiheuttavat erittäin paljon erilaisia ongelmia länsimaissa. Ruotsissa se nähdään varsin hyvin, näin sen myös itse siellä asuessani.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Se fakta pätee yleisellä tasolla, ei vain muslimeissa. Ongelmia on lahkosta riippumatta ja oikea tapa siis ohjata yhteiskuntaa enemmän sekulaarimmaksi ja erityisesti pitää olla jyrkkä linja sille, että lapsia ja poliittista päätöksen tehoka suojellaan uskontojen haitoilta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Lasten suojelu haitoilta on käypäsä peruste miltei mille tahansa. Esimerkiksi Venäjälläkin suojellaan lapsia haitoilta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #25
Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Rationaalinen ajattelu on jumalaton. Järkiperäiseen ajatteluun, poliittiseen päätöksentekoon ja argumentaatioon ei kuulu jumalat, koska ne eivät ole tosiasioita.

Jumalat ovat vain uskomuksia jotka kuuluvat yksilön henkilökohtaiselle tasolle ja sitä mm. ihmislajille ja monelle muullekin eläimelle tyypillistä taipumusta uskomuksiin suojataan uskonvapaudella.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Tapio Puolimatka on normi kristitty, ja myös erittäin fiksu, jota Seta ei senvuoksi uskalla ottaa edes keskusteluun mukaan."

Ei pidä paikkaansa. Tässä on todellinen syy: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-201...

Tuo havainnollistaa Tapio Puolimatkan olevan tiedevastainen kun ei tavoittele tieteellä totuutta vaan puolustuksia omille tunneperäisille taikauskoille.

On ymmärrettävää että keskusteluun haluta jotain roskalinkoa jonka huuhaan kumoaminen on työlästä kun se on piilotettu monimutkaisten päättelyketjujen varaan ja tarpeeksi kun sitä tonkii niin on sitten jotain perustavanlaatuista olevaa argumentaatiovirheitä. Gradu käy sitä hyvin läpi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #20

Juurikin noin.

Tapio Puolimatka vaikuttaa olevan sellainen äänessä oleva lähetysseurakunnan huuhaa "tutkimus" nettisivu missä on hyvin paljon tekstiä joka pitää purkaa täysin läpi että paljastuu kehäpäätelmä, että asian on näin kun lukee raamatussa.

Kyllä se tietysti vaatii jotain kykyä väännellä ja vääristellä tosiasioita.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Oikeistoradikalismin kehityskulussa nähtävissä oleva maahanmuuttajavastaisten uusnationalistien ja äärikristillismin saumaton yhteistyö luo hyvin mielenkiintoisen tilanteen.

Uusnationalistit maalaavat maahanmuuttajista kykenemättömiä sopeutumaan länsimaisiin arvoihin, kuten naisten ja homojen kunnioittamiseen.

Samaan aikaan äärikristillismin nettivihasaarnaajat tekevät olan takaa työtä sen eteen, että länsimaisessa yhteiskunnassa rajoitettaisiin naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia ja nähtäisiin homot alempina ihmisinä, joiden seksuaalisuus ja parisuhteet edustavat juurikin epäluonnollisuutta (vs. "luonnollinen perhe"), joka tulisi kriminalisoida (vrt. Agenda Europe-verkoston eräs tavoite).

"A YouTube video in which a Sacramento Baptist church pastor praised the massacre of 49 people at a gay nightclub in Florida and called the victims pedophiles and predators was removed Tuesday for violating the website’s policy on hate speech."

https://www.latimes.com/nation/la-na-orlando-night...

"Activists in Ireland are trying to get American hate preacher Steven Anderson’s visit to their country canceled. In 2016, Anderson received international condemnation when he praised the shooter who killed 49 people at the LGBTQ Pulse nightclub in Orlando.

“The good news is that there’s 50 less pedophiles in this world, because, you know, these homosexuals are a bunch of disgusting perverts and pedophiles,” he said of the mass shooting.

Anderson is a Holocaust denier ..."

https://www.lgbtqnation.com/2019/05/dozens-countri...

""What you have to understand is that the Bible commands that certain people be put to death. Not by me, not by Christians -- it's obviously not my job or the job of any Christian to go out and kill anybody -- and I've never taught anything like that. But rather, that the government's job is to punish criminals and to execute those who committed capital crimes. And according to the Bible, homosexuality is a capital crime. And I didn't write the Bible."

-- Arizona Baptist pastor Steven Anderson …"

http://bilerico.lgbtqnation.com/2014/12/arizona_pa...

Kaiken lisäksi äärikristillismi on osa demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme.

Täytyy sanoa, että ns. ei-länsimaisesta kulttuuripiiristä tulevilla on tosiaan ihmetyksen aihetta, miten suhtautua tähän kaikkeen.

Äärikristillismi itse asiassa omiaan ruokkimaan synnyttämällään asenneilmapiirillä lisää syitä, mistä uusnationalistit saavat aiheen moittia.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

"Uusnationalistit maalaavat maahanmuuttajista kykenemättömiä sopeutumaan länsimaisiin arvoihin, kuten naisten ja homojen kunnioittamiseen"

Tuon porukan huoli näissä asioissa tuntuu olevan pelkästään se, että heidän yksinoikeutensa homojen kiusaamiseen ja "meidän naisten" ahdisteluun koetaan tulleen uhanalaisiksi.

Ehkä hekin joskus saadaan muutenkin kotoutettua länsimaisia arvoja kunnioittamaan.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Äläpä nyt vääristele, sillä kyse ei ole kaikista maahanmuuttajista, vaan nimenomaan muslimeista. He ovat se porukka joka sopeutuu heikoiten länsimaihin, ja nimenomaan siksi että ei omaa halua usein ole. Eikä siinä tarvitse mikään ihmeen "uusnationalisti" olla kun tämän tietää, riittää että on vaan tolkun ihminen jonka päätä ei ole maailmanparannusideologia sekoittanut.

Mutta LGBT:läisillä mahtaa olla kovaa kun äärikristilliset ahdistaa joka puolelta, onneksi ei tarvi kuulua kumpaankaan "lahkoon".

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Tulkitsenko oikein, kun tulkitsen, että Mikkola väittää vihreiden ja vasemmistolaisten kieltävän puheena olleiden kielteisten ilmiöiden olemassaolon...?

Jos näin on, niin voin valistaa, että näissä tahoissa yleisesti ajatellaan, että

a) kyseiset ilmiöt ovat totta tietyissä maahanmuuttajayhteisöissä
b) asialle on tehtävä jotain ja on etsittävä sille tekemiselle tehokkaat menetelmät
c) ne menetelmät sisältävät ennen kaikkea dialogia kohdistuen yhteisöihin, joissa ongelma ilmenee
d) yleisillä foorumeilla taivastelu ei asiaa auta pätkääkään, vaan pääosin se heikentää kaikkien näiden ihmisten asemaa.

Se uusnationalisti on taas sellainen, joka vain meiskaa ja meiskauksellaan ajaa ihan muita asioita kuin tällaisen väkivallan kohteiksi joutuneiden naisten asemaa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"Äläpä nyt vääristele, sillä kyse ei ole kaikista maahanmuuttajista, vaan nimenomaan muslimeista."

Tulihan se taas sieltä.

"Mutta LGBT:läisillä mahtaa olla kovaa kun äärikristilliset ahdistaa joka puolelta, onneksi ei tarvi kuulua kumpaankaan "lahkoon"."

Nautitko tuosta ahdistelusta?

Ja mitäs ihmeen lahkoa me "LGBT:läiset" olemme?

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #30

Taitaa Mikkolaa itseään ahdistaa, koska islam ja muslimit...

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

https://yle.fi/uutiset/3-10779290

Herätyskristillisten ( amerikkalaistyyppisten ) ryhmien paine säätelee homojen oikeuksia jo Kuubassakin ?
Ja yllätysyllätys : tämä liittyy viranomaistoimintaan kansalaisjärjestöjen suhteen .
Kuubasta ei olisi uskonut, mutta tällä sektorilla ilmeisesti kaikki on mahdollista.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Motiivit tuollaiselle ovat samansuuntaisia kuin Venäjälläkin: Priden katsotaan edustavan länsimaista ajattelua oikeusjärjestelmineen ja ihmisoikeuksineen, mikä koetaan uhaksi epädemokraattisten vallanpitäjien keskuudessa. Kuubassa en tunnista kuitenkaan sen ohessa vastaavaa poikkeuksellisen voimakasta homovastaisuutta, mitä Venäjällä on lietsottu kirkon, "demografisen ohjelman" ja "perhearvojen" nimissä. Kuuba on itse asiassa edennyt sateenkaarioikeuksissa varsin pitkälle suhteessa lähinaapureihinsa, kiitos Raul Castron tyttären aktiivisuuden ja vaikutusvallan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset