Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Yliopisto sanoutui irti Puolimatkan kirjoituksesta – Toimenpiteitä tiedossa

  • Yliopisto sanoutui irti Puolimatkan kirjoituksesta – Toimenpiteitä tiedossa

Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatkan perjantaina 27.7. oikeistoradikaalissa Oikea Media-verkkolehdessä julkaistu ja laajaa paheksuntaa herättänyt kirjoitus ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi” on johtamassa yliopiston puolelta konkreettisiin toimenpiteisiin. Yliopisto sanoutuu irti professori Puolimatkan homofobiseksi monien kokemasta kirjoituksesta.

Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen teki tänään (1.8.) Twitter-viestissään selväksi, että professori Puolimatkan kirjoitus ei edusta yliopiston arvoja, eikä linjaa. Hämäläisen mukaan yliopisto on sitoutunut kohtelemaan jokaista yksilöä ja ryhmää kunnioittavasti ja arvokkaasti.

Opetuksemme pohjautuu tieteeseen, ei ideologiaan ja mielipiteisiin. Ryhdymme konkreettisiin toimenpiteisiin”, päättää rehtori Hämäläinen viestinsä.

Jyväskylän yliopiston reagointia Puolimatkan kirjoitteluun vaati yliopiston ylioppilaskunta.

Ylioppilaskunta kertoo tämänpäiväisessä Twitter-viestissään ja sivuillaan julkaisemassa kirjoituksessaan, että se ei hyväksy Puolimatkan homofobisia lausuntoja. Ylioppilaskunta muistuttaa Puolimatkan vuosien ajan jatkuneesta homofobisesta kirjoittelusta, mikä on yliopiston tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edelläkävijyyden tavoitteen vastaista.

Tuoreiden tietojen mukaan yliopisto aikoo ottaa tarkasteluun myös professori Puolimatkan opetusmateriaalit.

Lähteet:

”Jyväskylän yliopisto sanoutui irti professorinsa homofobiseksi syytetystä kirjoituksesta”. Salon Seudun Sanomat, 1.8.2018

”JYY ei hyväksy professori Tapio Puolimatkan homofobisia kirjoituksia”. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, 1.8.2018

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (62 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Miten ihmeessä tuo juippi on päässyt professoriksi niinkin tärkeälle alalle kuin kasvatustiede?

Tässä muistuu mieleen eräskin dosentti, jota on myöhemmin häpeillen selitelty...

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Niin, onhan tätä tietynlaista kirjoittelua jatkunut vuosien ajan. Nyt kyseessä oleva kirjoitus on edelleenkin Puolimatkan omilla sivuilla, missä mainittu myös asema ja jopa työhuoneen numero.

Pitkä on pinna yliopistolla.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jotenkin häpeällistä, että johto puuttuu asiaan vasta kun opiskelijat pärähtävät.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Puolimatka on aina ollut tieteenvastainen ja vanhatestamentillinen. On erikoisen erikoista, että moinen tyyppi on noinkin pitkään pystynyt toimimaan akateemisessa ympäristössä?

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Yhdessä US Puheenvuoron kirjoituksessa ("Ostettiinko sukupuolineutraali avioliittolaki suurella rahalla?", 7.6.2015) Puolimatka toteaa:

"Vaikka useimmat sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat mieltävätkin tukevansa sorrettua vähemmistöryhmää, sukupuolineutraalin avioliittolain idea on peräisin upporikkaiden miesten eliittipiireistä Yhdysvalloista ja sitä propagoidaan kaikkialla maailmassa heidän rahoillaan. Upporikkaat, pääasiassa valkoihoiseen eliittiin kuuluvat miehet ovat suurella rahalla palkanneet mainonnan ammattilaisia esittämään itsensä sorrettuna vähemmistönä.

Tämän mainoskampanjan ytimenä on väittää, että nämä rikkaat eliitin miehet ovat viattomia sorron uhreja ja ansaitsevat myötätuntomme. Meille uskotellaan, että heillä on syntymästään saakka ollut tietynlainen seksuaalinen suuntautuminen, joka on muuttumaton ja tekee heille mahdolliseksi löytää onni ainoastaan samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Voimmeko kieltää heiltä tämän onnen pikkumaisuutemme takia?"

Aikamoista tekstiä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuosta muistui mieleeni kaikki ennakkoluulot, joita lapsuudessani ja nuoruudessani sain kuulla homoseksuaaleista. En kyllä millään ilveellä osaa liittää hyvätuloisia miehiä siihen kuvaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Niin minäkin muistelen, että tähän saakka rikkaita miehiä on pikemminkin syytetty rahan käyttämisestä kauniiden nuorten naisten keräilemiseen. Erityisesti on ihmetelty, miten vanhat, kulahtaneet äijät saavat kainaloonsa missitason kanoja. Nuoria rikkaita taas on pidetty moraalittomina, koska ulkonäön ja pätäkän yhteys on mahdollistanut pörräämisen kukasta kukkaan...

Joten kyllä Puolimatka on hankkinut ihan käänteentekevää tieteellistä näyttöä havaitessaan, että homostelu on tie taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen menestykseen.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Ihmeen pitkään on Puolimatka sontaa saanut suoltaa, hyvä että vihdoin asiaan on tartuttu.

Valitettavasti hän on myös ehtinyt kartuttaa oman iailijakuntansa jotka varmaan eivät ihan hiljaa tätäkään niele.

Tosin Puolimatkalta varmasti tullaan kuulemaan kuinka kaikki on vaan ymmärtäneet väärin, en tarkoittanu...

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Mark my words. Tässä Puolimatka vaikuttaa hakevan häneen yliopiston taholta kohdistuvia toimenpiteitä, jotta eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi sananvapausmarttyyrina.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Ei käy kieltäminen, että Puolimatkan lukuisat kirjoitukset ovat äärimmäisen provokatiivisia.

Oikeassa Mediassa on jo tartuttu tähän ajankohtaiseen asiaan kirjoituksessa "Jyväskylän yliopistolla muhii poliittiset vainot" (1.8.)

https://beta.oikeamedia.com/o1-76812

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Odotetaan mielenkiinnolla Helsingin Yliopistossa aloittavan Islamilaisen teologian opetuksen linjausta homoseksuaalien asemaan liittyviin kysymyksiin. En kuitenkaan usko, että Seta tai vastaavat ovat tuota opetusta kärkkäänä kuuntelemassa tai lukemassa aineistoa sillä silmällä, että josko lehtorilta pääsisi edes pieni poliittisesti epäkorrekti lipsahdus, minkä jälkeen koneisto henkilön savustamiseksi ulos virastaan voitaisiin käynnistää.

Näissä ajojahdeissa on lähes aina tietty osoite ja mikäpä muukaan se olisi kuin vakaumukselliset kristityt.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

"Odotetaan mielenkiinnolla Helsingin Yliopistossa aloittavan Islamilaisen teologian opetuksen linjausta homoseksuaalien asemaan liittyviin kysymyksiin."

Joo, sopiihan sitä odotella millaista homovihaa "Feminist Activism, Women's Rights, and Legal Reform" -teoksen kirjoittajalta irtoaakaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Viimeinen kirjoitus meni täysin alle riman. Mutta todella pitkään yliopisto jaksoi hänen toimintaansa sormien läpi katsella.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Sekin, että professori Puolimatkan kirjoitus julkaistaan Oikeassa Mediassa, on varsin huolestuttava seikka yliopiston näkökulmasta tarkasteltuna.

Lisäksi, kuten aikaisemmin on tullut todettua, Puolimatkan kirjoituksen sisältö on suurelta osin peräisin hänen aikaisemmista kirjoituksista, joita on sitten päivitetty varsin selvän tarkoitushakuisesti ja laskelmoivasti.

Eksplisiittisten ja äärimmäisen vastenmielisten kuvausten osalta Puolimatkalta olisi odottanut edes jonkinlaista häveliäisyyttä lähteiden käytön yhteydessä.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Jaahas, sitä on vaihteeksi mässähdetty vaipoissaan lattialle kiukuttelemaan. Ko se Puolimatka taas kirjoitti jottain nii pal gauhiaa. Ootta te niin dramaattisia ja traagisia että. :D

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@31. Ei ole. Jollet ymmärrä, tässä rautalankalogiikkaa: Miltä sinusta tuntuu kuulla puhuttavan eugeniikan ihanuudesta ja sinulla on vammainen lapsesi vieressä, voitko hyväksyä sellaista puhetta, joka on omiaan haittaamaan vähemmistöryhmän ihmisoikeuksia?

Tai sitten, että on ihan oikein, mustat ja valkoiset on erotettava toisistaan ja mustilla ei ole oikeuksia, eikä mennä naimisiin valkoisen tytön kanssa?

Tuollaisiin kirjoituksiin pitääkin puuttua.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Ai käytttääkö Laine vielä vaippoja..hmm

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Noilla konservatiiveilla voi olla kaiken uhon keskellä omat fetisminsä. Kukin tyylillään, yritetään pysyä suvaitsevina.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #40

#41. Mielessä on käynyt, onko Puolimatkalla kenties fantasioita, jotka lähtevät laukkaamaan hänen kirjoittaessaan juttujaan.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

"Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa." (3. Moos. 20:13)

"Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu." (1. Tim. 1:9-11)

"Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät." (1. Kor. 6:9-10)

"Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ... Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi." (Room. 1:24,26-28)

"Heidän viettäessään kaikessa rauhassa iltaa kaupungin miehet, jotka olivat kelvotonta roskaväkeä, piirittivät talon. He tungeksivat oven takana huutaen vanhukselle, talon isännälle: "Tuo tänne se mies, joka tuli luoksesi. Me tahdomme maata hänet." Silloin isäntä meni ulos miesten luo ja sanoi: "Älkää, hyvät miehet, tehkö sellaista pahaa tekoa ... Älkää tehkö mitään niin hirveätä!" (Tuom. 19:22-23)

"Älköön pyhäkköporttoa olko Israelin tyttärien joukossa älköönkä haureellista pyhäkköpoikaa Israelin poikien joukossa. Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi, sillä molemmat ovat kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi." (5. Moos. 23:17)

"Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista. Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne." (3. Moos. 18:22-24)

"Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: "Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!" Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään. Hän sanoi: "Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa." (1. Moos. 19:5-7)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@37. Älä tuo sitä heimopaimentolaisten läpyskää tänne, joka ei kuulu tähän nykypäivään. Sinä äärikristillisenä höpisit jostain parantavasta miehestä Afrikassa, joka on varmuudella huijari ja uskot siihen?

Muista tämä: Uskonto on kuin penis. Kanna sitä itse ylpeänä, mutta älä maalaa sillä lakeja äläkä tyrkytä sitä toisille eikä varsinkaan lapsille.

Oliko sinulla jokin pakottava tarve tyrkyttää läpyskääsi tänne? Miksi?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Lehkamo, oletko oikeasti sitä mieltä, että homoseksuaalien tappaminen on tarkoituksenmukaista? Voisitko olla lainaamatta noita iljettävimpiä, tappamiseen yllyttäviä jakeita kaiken kansan luettaviksi.

Jos joku lukee ensimmäisen lainaamasi jakeen ja ryhtyy tekoihin, kannatko vastuun rikokseen yllyttämisestä vai luikitko uskonvapautesi suojaan? Sanoilla on sama merkitys olivatpa ne kopioitu Raamatusta tai kirjoitettu itse.

Ymmärrätkö sinä edes sitä, että islamilainen äärijärjestö ISIS toimi monilta osin sinun Raamattusi, sinun Jumalasi käskyjen mukaan? Onko ISIS nyt sinun Jumalasi siunaama kansanryhmä?

Lehkamo, kristilliseksi olet sangen kristityn perustotuutta ymmärtämätön. Olet jopa kauempana evankeliumista kuin esikuvasi Paavali. Sinä sentään olet saanut mahdollisuuden lukea evankeliumiakin. Paavalillehan voimme antaa helpommin anteeksi hänen ymmärtämättömyytensä sillä perusteella, ettei hänellä ole tuota mahdollisuutta valitettavasti ollut.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Pitkät lainaukset ovat vastoin Puheenvuoron sääntöjä.

Lehkamo vaikuttaa myös kerjäävän rikosilmoitusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se, että on referoitu uskonnollista tekstiä ei auta. Vastaavasta saarnaamisesta voi joutua vastuuseen, oli sitten kristitty tai muslimi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Onhan noissa ohjeissa myös: "Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan."

Tappamaan kehottaminen lienee vastoin myös tuota ohjetta.

Toivon kuitenkin sekä blogistia että ylläpitoa malttamaan mielensä ja jättämään tämä aivopieraus kansan nähtäville. Rikosilmoituksen tekemisen mielekkyyttä tässä harkitsen.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #50

Kannatan myös malttia ja ”kommentin” pitämistä näkyvillä.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #54
Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Pitäisitte edes jotakin omien yhteisöjenne sisäisinä, vaikka tiedänkin tuon kaiken olevan kaikessa karmeudessaankin sittenkin pientä siihen asiaa koskevaan menoon ja mellastukseen nähden, mitä eräissä liikkeissä sisäisesti ilmenee.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Huh, Saatiinpa Lehkamolta pahin viharusinakooste Raamattupullasta aikoihin! Kovin vähän sillä on tekemistä aikaansa seuraavan kristillisyyden kanssa. Ja kovin vähän oli ymmärretty kunkin tekstipätkän kontekstista.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

On paljon vaarattomampaa ja hyväksyttävämpää kieltäytyä istumasta ja puolustaa pakkopalautettavaa, kuin uskoa tuon äärikristityn Puolimatkan satuja.

Toivottavasti yliopisto näyttää tuolle ihmisvihaajalle ovea, hän ei ole mikään kristitty vaan yksinkertaisesti paha ihminen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Puolimatka kuvasi slippery slope -toimintakaavan. Eli väitti, että muutokset tapahtuvat pienin askelin, koko ajan "liberaalimpaan" suuntaan.

Sinänsähän tuossa on merkityksetöntä, mitä askelia matkan varrella on, väitetty lopputulos oli se oleellinen asia. Ja tuohan oli lähinnä spekulointia tulevasta, eikä siinä rinnastettu homoseksuaalisuutta mihinkään. Homoseksuaalisuuden hyväksyntä oli vain yksi näistä liberaaleista askelista.

Itse voisin kirjoittaa samanlaisen tekstin, vaikka homoseksuaalisuutta vastaan minulla ei ole mitään.

Melko naurettavaa, jos tästäkin pitää loukkaantua.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@49. Tuntuu, että sinä hyppäsit vain kommentoimaan. Lue Kai Niemeläisen lainaamaa tekstiä: http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258952-yli...

Tässä on nähty, että kirjoitus on omiaan haittaamaan vähemmistön ihmisoikeuksia, kun joku proffa kirjoittelee joistakin tutkijoista nimeämättä ketään. Yleensä tutkielmissa pitää olla aina viitteitä, lähteitä.

Voihan se olla, että puolifakta ei ole lukemaansa ymmärtänyt ja sopertelee tuommoista ja kukaan ei pysty tarkistamaan väitteitä.

Katso vaikka tätä esimerkkiäni, että kuinka absurdia olisi puhua valkoisista ja mustista.

http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258952-yli...

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Miten tuo lainaus muutti asioita?

Samaa slippery slopeahan siinä oli, mutta annettiin vain tarkempi syy, miten yhdestä askeleesta voisi päästä seuraavaan. Ei se muuta asioita paljoakaan.

Tuota Puolimatkan teoriaa/spekulointia voidaan testata - ei tarvitse kuin odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Toteutuuko se? Mitä jos toteutuu? Kirjoitatteko sitten täällä, että sori, olimme väärässä?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ei kuvaillun kaltainen kalteva pinta riitä minkään perusteluksi. Eihän noita portaita ole mitenkään osoitettu olemassa oleviksi. Ei voisikaan, kun niitä ei ole olemassa.

Puolimatkan tavoin voidaan hyvin todistaa, että Halla-ahon valitseminen kansanedustajaksi voi johtaa toisinajattelijoiden ristiinnaulitsemisen hyväksymiseen. Kunhan vain esitetään, että "jotkut tutkijat" ovat arvioineet näin ja sen jälkeen haetaan tutkimuksia ristiinnaulitun kitumisesta ristillä.

Tämän jälkeen riittää, kun vain joku tarttuu väitteeseen ja siemen alkaa itää ja alkaa vahingoittaa kohdetta. Puolimatkan todistelun vahingollisuuden sinä vahvistit omalla kommentillasi. Kun joku uskoo väitteeseen, hän alkaa levittämään väitettä synnyttäen kohteelleen vahinkoa. Kumoaminen on paljon vaikeampaa.

Ja, ettei kukaan ymmärrä väärin: Halla-ahon valinta ei aiheuta mitään negatiivista Suomessa. En usko tuollaisen polun olevan olemassa, väitteeni oli täysin kuvitteellinen. Käytin sitä havainnollistamaan tämän kaltaisten väitteiden vahingollisuutta.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Ei kuvaillun kaltainen kalteva pinta riitä minkään perusteluksi. "

Perusteluksi mihin? Spekuloivalle blogikirjoitukselle?

--

Niin, elikkä mitä tarkoitit? Onko blogikirjoituksissa jotkut yleiset säännöt, joita pitää noudattaa? Mitä sääntöä tuo kirjoituksessa rikottiin?

Miksi ei saa spekuloida kaltevalla pinnalla?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Näistä somejahdeista tulee mieleen Galileo Galilei https://en.wikipedia.org/wiki/Galileo_Galilei

Galileo Galileikin kirjoitti asioita, mistä sen aikainen paremmisto pöyristyi. Kävi sitten kuitenkin ilmi, että Galilei olikin oikeassa. Oho, hups.

Käykö tässä tapauksessa samoin?

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #57

Löytyy tuo wikisivu ihan suomeksikin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Galileo_Galilei

Galileo Galileista sanottua:

"Häntä on kutsuttu tieteen, klassisen fysiikan ja tähtitieteen isäksi."

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #57

@57. Onneton peruste. Galle näki omin silmin ja kehitti teorian, kun toiset eivät nähneet.

Hän kehitti monia teorioita ja todisti.

Tulevaisuuden tutkijat 1800-luvulla olivat ennustaneet, että brittien saari hukkuisi puolen metrin hevosen sontaan. Ei vaan tapahtunut, autot tulivat.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #60

Yritin vastata tähän, mutta jostain syystä vastaus katosi. Se näkyi siis jo hetken aikaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Puolimatka kuvasi slippery slope -toimintakaavan. Eli väitti, että muutokset tapahtuvat pienin askelin, koko ajan "liberaalimpaan" suuntaan."

Samanlainen kalteva pinta kuin EU, pienin askelin täyteen liittovaltioon jossa ei ole enää Suomen kansallisvaltiota ja itsenäisyys on vain muisto.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Aika järkyttävää luettavaa eräiden Puolimatkaa raivolla puolustavien kommentit:

https://twitter.com/JYYtwiittaa/status/10245855162...

Kertoo vahvasti jostakin, sekin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@58. Nyt se soikea media nyt levittelee höpinäänsä.

Seppo Virkkula

En minä homona sitä Sillanpään kirjoitusta erityisen homovastaisena pitänyt. En välttämättä ollut jokaisesta hänen johtopäätöksestään tai mielipiteestään samaa mieltä, mutta kyllähän monet asiat mihin hän viittaa, ovat todellisia ja minunkin tietämiä, vaikka kaikki johtopäätökseni eivät olekaan hänen kanssaan identtisiä. Mutta kyllähän ihmisillä kuuluu olla jonkinlainen mielipiteen vapauskin ja tehdä erilaisia arvioita samoista faktoista.

Ja kyllä lasten hyväksikäyttöön liittyy paljon perkaamatonta pyykkiä eri tahoilla, on kyse sitten vaikkapa vihreästä liikkeestä Saksassa, eräiden homoliikkeiden alkuhistoria, katolinen kirkko, jutussa mainittu Alfred Kinseyn tutkimukset jne. Tämä perkaamaton pyykki ei tarkoita, että nämä mainitut tahot olisivat läpeensä pahoja lasten hyväksikäyttöön liittyen, vaan sitä, että osaan niiden toiminnasta on osalla toimintaan osallistuneista tällaista taustaa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Erikoinen tämä slippery slopeteoria. Silloin kun homoseksuaalisuus oli rikos tai vaiettu tai kielletty oli ihan ok levittää alastonkuvia lapsista esim oppikirjoissa. Esim natsismin kuvastoon kuului alastomuuden ja rytmisen liikunnan tai voimistelun yhdistelmän helliminen. Myös ei narsistisen sama kulttuurissa terve alaston kroppa oli yleinen aihe.
Nyt kun homous ei ole kielletty ollaan paljon häveliäämpiä alastomuuden eksponoimisessa esim liikunnan ja urheilun parissa.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Puolimatkan jutussa on omasta mielestäni osittain asiaa ja osittain taas se menee pahasti metsään.

Metsään hän menee avioliiton suhteen. Sen salliminen kaikille sukupuolista riippumatta on vain pinnan rosoisuuden tasoittamista. Itse menisin vieläkin pidemmälle ja sallisin minkälaisen tahansa avioliitto kombinaation aikuisten kesken.

Oikeassa hän on taas siinä, että jos kulttuuria lähestytään pelkästään sosiaalisena konstruktiona, joka voidaan rikkoa ja rakentaa uudestaan, niin on mahdollista, että esimerkiksi lapsiin sekaantuminen voidaan sallia silloin kun kulttuuria rakennetaan uudestaan.

Sinänsä tuostahan on jo todisteita, miten täsmälleen samoja metodeja sosiaalikonstruktioideaa käyttämällä pedofiilitkin puolustelevat sitä, että suhteet aikuisten ja lasten kanssa pitäisi hyväksyä.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Jutun ongelma ei ole siinä, että pedofiilijärjestöt maailmalla ihan oikeastikin yrittävät eri tavoin saada toimintansa hyväksytyksi, sen kaikki tietänevät. Ongelma on se, että juttu liittää tämän toiminnan samaa sukupuolta olevien ihmisten täysin perusteltuun ihmisoikeustaisteluun ja yrittää tahrata sitä vanhalla väittämällä, että homot olisivat pedofiilejä. Sen verran juoni herra Puolifakta on, että antaa yleisönsä konstruoida itse tuon väittämän sopivilla vihjeatraapeilla - ja kyllähän se totta tosiaan sen näyttää tekevän.

Käyttäjän sariweckroth1 kuva
Sari Weckroth

"Ongelma on se, että juttu liittää tämän toiminnan samaa sukupuolta olevien ihmisten täysin perusteltuun ihmisoikeustaisteluun ja yrittää tahrata sitä vanhalla väittämällä, että homot olisivat pedofiilejä."
-----

-En aio tähän keskusteluun enempää osallistua, mutta ongelma sinun kommentointitavassasi näyttää olevan se mikä minua suuresti ärsyttää mm. kirjallisuuskritiikissä. Olen sitä itsekin osakseni saanut jonkin verran, ja karvat nousee pystyyn joka kerta kun kriitikko "tietää" kirjoittajaa paremmin tämän motiivit, päämäärän, kirjoittamisen ja sen julkaisemisen tarkoituksen, tavoiteltavan kohderyhmän, toiveet siitä miten yleisö reagoi jne jne jne jne jne...

Luet rivien välistä, oletat, sanot, että kirjoitus "antaa ymmärtää" liittää asian a asiaan b "siinä tarkoituksessa että..."

Väittikö Puolimatka että homot ovat pedofiilejä? Ei. Väärinkäsitys ja väärä tulkinta on anteeksiannettavaa, paitsi silloin kun tietyn henkilön kirjoittamassa tekstissä nimenomaan _halutaan_ nähdä tulkinta, jonka perusteella kirjoittaja voidaan leimata läpeensä pahaksi.

Olin aikoinaan hyvin hämmästynyt siitä miten niin virallisen oloinen henkilö voi käyttäytyä noin asiattomasti kuin sinä teet (mm. toisen ihmisen nimen vääntely), mutta en hämmästele sitä enää. Toivoisin vain aikuisempaa ja reilumpaa tapaa käsitellä asiaa ja ihmistä kirjoituksen takana.

Ja ei, en ole Puolimatkan aivoton fani, en ole kaikesta aina samaa mieltä hänen kanssaan, hän ei aina puhu eikä kirjoita fiksusti, hänen kirjansa ovat aika raskasta luettavaa, en saanut koskaan loppuun "Usko, tiede ja evoluutio" -kirjaa. En ole itse ns. 6 päivän/nuoren maan kreationisti.

Mutta tässä asiassa hän on täysin oikeassa. Hän ei väitä, että homot ovat pedofiilejä, vaan tuo esiin sen ilmeisen tosiasian, että paljon saavutettiin sillä, että homouden väitettiin olevan synnynnäinen ja muuttumaton ominaisuus. Muutoksista suuntaan tai toiseen ei saa enää edes puhua, monen muun asian ohella.

Sinulla ainakin Anukatariina Solonen näyttää olevan innokas fanijoukko, joka pitää jokaista kirjoitustasi loistavana, vaikka se on täynnä lapsellista vinoilua ja faktoina esitettyjä olettamuksia.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #82

Valitettavasti sekä jutun tarkoitus ja sen mukainen rakenne ovat niin ilmeisiä ja sen tulkinta somessa jo moneen kertaan tuon tarkoituksen mukainen, että tästä on turha jauhaa.

Professori Puolimatka ei kirjoita vilpittömän tieteellisen viileästi, hän on jo aluksi päättänyt lopputuloksen ja päämäärän ja muotoilee tektstin demagogisesti siihen suuntaan. Kyseessä on mielipiteisiin vaikuttamista näennäisellä tieteellisyyden köydellä tasapainoillen. Hän ei väittänyt homoja pedofiileiksi, mutta hehkuttamalla pedofilian kauheutta samassa jutussa, joka alkaa samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksymisellä hän antoi yleisönsä tehdä tuon assosiaation itse. Tästä on somessa viljalti todisteita, että juuri näin tapahtui: Homojen oikeuksien lisääminen demonisoidaan sieltä täältä käärityllä salaliittoteorialla.

Tämä ei ole ensimmäinen hänen kirjoituksiaan tätä laatua ja näitä on nähty rapakon takana leegioittain.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen Vastaus kommenttiin #82

"Sinulla ainakin Anukatariina Solonen näyttää olevan innokas fanijoukko, joka pitää jokaista kirjoitustasi loistavana, vaikka se on täynnä lapsellista vinoilua ja faktoina esitettyjä olettamuksia."

Et kai Sari hyvä nyt väitä, että tietäisit Anukatariinan motiivit, päämäärän, kirjoittamisen ja sen julkaisemisen tarkoituksen, tavoiteltavan kohderyhmän, toiveet siitä miten yleisö reagoi jne jne jne jne jne... :)

"Muutoksista suuntaan tai toiseen ei saa enää edes puhua, monen muun asian ohella."

Just puhuit, taas! Ja esimerkiksi Setan sivuillakin puhutaan, kuten nyt olen saanut sinulle muistaakseni jo neljäntenä peräkkäisenä kalenterivuonna huomauttaa.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Käsittääkseni professori Tapio Puolimatka saa yksityishenkilönä uskoa vaikka Suureen Kurpitsaan. Lisäksi hänellä on perustuslaillinen oikeus omata tuo näkemys (uskonnonvapaus) ja ilmaista itseään kirjoittamalla näkemyksensä ulos (sananvapaus).

Mikäli hänen professuurinsa olisi esimerkiksi kylmähydrauliikan alalta, niin asiassa ei pitäisi olla mitään ammatillista ongelmaa. Ainakaan minun mielestäni ei olisi.

Koska Tapio Puolimatkan ala on kasvatustiede, jossa henkilökohtainen vakaumus ja tieteellinen työ ovat paljon läheisemmässä suhteessa kuin kylmähydrauliikan alalla, niin ongelma on mahdollinen.

Tässä on kuitenkin kolme eri asiaa, joita minusta pitää tarkastella erillisinä.

Ensimmäinen on Tapio Puolimatkan henkilökohtainen mielipide ja hänen oikeutensa kertoa tuosta mielipiteestään. Jokainen voi sitten omata oman mielipiteensä Puolimatkan mielipiteestä.

Toinen on professori Puolimatkan mielipiteen välittyminen opetukseen. Tutkimustyöhön se joka tapauksessa välittyy, sillä tutkimuskysymyksen valinta on aina mielipidekysymys. Myös kovissa tieteissä, sillä potentiaalisia kysymyksiä on rajattomasti. Lopullinen valinta on mielipidekysymys. Mahdollinen ongelma syntyy mikäli Puolimatkan opetus värittyy hänen mielipiteidensä vuoksi ilman näkemyksiä tukevaa tieteellistä näyttöä. Toisaalta mikäli riittävää näyttöä tutkimuksista löytyy, niin kyseessä on enemmänkin oppiriita.

Kolmas ja varsin kiinnostava on yliopisto-organisaation virallinen linjauksen näkyminen henkilökunnan sananvapaudessa. Perinteisesti yritysten ja julkisen vallan työntekijöiden sananvapaus on hyvinkin voimakkaasti rajattua (jos olet eri mieltä virallinen linjan kanssa, niin saat kenkää, minkä jälkeen saat julkisesti olla mitä mieltä haluat). Korkeakoulumaailmassa on perinteisesti ajateltu, että perustellusti saa olla virallista linjaa vastaan, joten tästä voi kehkeytyä kiinnostava juttu.

Professori Puolimatka on joka tapauksessa osoittanut tieteellisen pätevyytensä ainakin jossain vaiheessa uraansa. Siitä ei ole epäselvyyttä.

Mikäli hänen mielipiteensä siirtyvät opetukseen ilman riittävää tieteellistä perustelua, niin asia vaatii tarkastelua. Vaikka ideologian ja henkilökohtaisen vakaumuksen matka opetussisältöön on monella alalla hyvin lyhyt tai olematon, niin pientä hygieniaeroa olisi syytä ylläpitää olivat ne mielipiteet mitä tahansa.

Kiinnostavaa on myös se, että missä määrin professori voi olla, mielestään perustellusti, eri mieltä työnantajansa kanssa erityisesti niin sanottujen arvokysymysten suhteen, ilman ikäviä seuraamuksia.

Yksityisellä puolella vastaavasta mielipide-erosta olisi mitä todennäköisimmin jo saanut kenkää. Sananvapaus säilyy, mutta samalla on myös vapaus olla olematta töissä tietyn työnantajan palveluksessa.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Puolimatka kirjoittaa tittelillä professori muotoilultaan tieteellisesti perustelevan kaltaisella tyylillä. Hän siis käyttää yliopistossa saamaansa virkanimeä juttujensa luotettavuuden takeena. Nämä elementit tekevät toiminnan raskauttavammaksi työnantajan suuntaan ajatellen kuin vapaa pohdiskelu vaikkapa nimellä "Kansalainen P".

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Mitäpä jos Puolimatka oman käsityksensä mukaan kirjoittaa nimenomaan tieteellisesti perusteltua tekstiä?

On kyllä totta, että hänen pitäisi yrittää saada asia lävitse tieteellisiä kanavia käyttäen. Mutta tuolloin veisi 2-5 vuotta ennen kuin muutama tutkija lukee jutun. Nyt hän haluaa tavoittaa suurta yleisöä.

Minusta on ihan ymmärrettävää jos Jyväskylän yliopisto antaa kenkää professori Puolimatkalle. Mitäs meni kirjoittamaan työnantajan virallisen arvolinjan vastaista tekstiä. Yksityisellä puolella potkut olisivat jo tulleet, mitäs oli eri mieltä. Tämä on täysin riippumatta siitä onko "oikeassa" vai "väärässä". Työnantajan kanta ratkaisee yleensä.

Elämä on.

Pakollisena vastuuvapauslausekkeena: Minusta on aivan tasan tarkkaan ihmisten yksityisasia mitä kaksi aikuista tekee keskenään. Sitä voidaan, haluttaessa, kohdella samalla tavalla noiden aikuisten ihmisten fyysisistä ominaisuuksista riippumatta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Tarkoittaa sitä että suomalainen koulutusjärjestelmä on epäonnistunut.

Tässä maassa näkynyt jos jonkinnäköistä akateemikkoa joiden odottaisi kykenevän ajattelemaan tieteellisesti. Sen sijaan papereita jaetaan kiihkouskovaisille jotka hyödyntävät tätä levittäkseen jotain paimentolaissatuun perustuvaa agendaa.

Noh, onneksi on hyvä muistaa tämä asia: Auktoriteettiin vetoaminen on argumentaatiovirhe. Sillä ei siis oikeasti ole mitään väliä onko tohtori, kiinan keisari ja kertooko joku ikivanha uskonnollinen teos asia mutta auktoriteettiin vetoaminen ei muuta asiaa todeksi

Looginen päättely ja poikkitieteellisyys on oikeasti kova juttu, ja siihen on tänäpäivänä paremmat eväät kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen Vastaus kommenttiin #85

Ei yhden henkilön mielipide tarkoita sitä, että suomalainen koulutusjärjestelmä olisi epäonnistunut. Systeemi voi toimia tosi hyvin vaikka yksittäinen henkilö olisi mitä tahansa mieltä. Kyseinen henkilö voi olla myös hyvin ansioitunut muissa asioissa kuin juuri kyseisessä.

Olisi niin helppo tarttua tuohon paimentolaisuussatu-asiaan, mutta kyseessä on hieman turhan väsynyt juttu.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Opiskelijanäkökulmaa asioihin:

Mielipidekirjoitus: Voiko professorin tittelin turvin huoletta demonisoida homoja? Keskisuomalainen, 2.8.2018

https://www.ksml.fi/kotimaa/Mielipidekirjoitus-Voi...

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Mikäli professori Puolimatka tuo henkilökohtaisen vakaumuksensa voimakkaasti esiin luennoilla, niin se on arveluttavaa. Erityisen arveluttavaa asia on jos hän esittää sen tieteellisenä totuutena. Ilman perusteluja, siis.

Muistan omasta opiskeluajastani erään taloustieteen professorin, joka ansiokkaasti esitteli uusklassisen teorian ja ajatuksen markkinoiden näkymättömästä ohjaavasta kädestä. Lisäksi hän kertoi minä takia moinen teoria oli hänen mielestään täydellistä sontaa. Hän perusteli oman näkemyksensä läjällä tutkimuksia ja käytännön elämän anekdootteja.

Kyllä, opin uskonnollisen dogmin rooliin nousseen telousteorian sovelluksineen. Mutta opin myös sen, minkä takia kyseinen dogmi ei välttämättä ole totta.

Esimerkiksi tällä hetkellä politiikassa toimii monia henkilöitä, joiden kanssa minulla on ratkaisevia erimielisyyksiä. Mutta onneksi ne ovat seksuaalielämän ulkopuolella. Koska ne eivät ole seksuaalielämään liittyviä, niin voin huoletta pitää kyseisiä henkilöitä täydellisinä ääliöinä, joiden maailmankuva on paikasta, johon aurinko ei paista, ja jotka eivät ymmärrä mitään oman kuplansa ulkopuolelta.

En kuitenkaan yritä synnyttää hillitöntä somekohua asiasta. Ehkä siksi, että kyse ei ole seuksuaalisektorista.

Koska minusta on jokaisen ihan oma asia mitä kaksi täysi-ikäistä tekee keskenään (tietenkin molemminpuolisella ja vapaasti annetulla suostumuksella), niin mielestäni tämä kuvio on täysin yliampuvaa.

Paljon suurempia asioita taloudesta ja sosiaalipolitiikasta kuitataan ilman närkästystä. Kukaan ei jaksa somettaa tai närkästyä julkisesti.

Jokin Puolimatka on helppo kohde. Turvallinen kohde. Ehkä saadaan jopa aikaiseksi varoittava esimerkki.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Toivon mukaan Ahonen ymmärtää esimerkkilauseiden

"Persupolitiikka johtaa turmioon" ja

"Homojen oikeuksien hyväksyminen johtaa pedofilien vapaaseen mellastukseen"

olennaisen eettisen eron:

Politiikkaa ja sen kannattajia on lupa kritisoida rankastikin, mutta ihmisen synnynnäisien ominaisuuksien perusteettomalle demonisoinnille se ei anna lupaa.

Käyttäjän sariweckroth1 kuva
Sari Weckroth Vastaus kommenttiin #76

"Homojen oikeuksien hyväksyminen johtaa pedofilien vapaaseen mellastukseen"
----

-Ilmaisutapa "homojen oikeuksien hyväksyminen" on retoriikkaa. Pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. "Seksuaalisen vapauden vaatiminen ja avioliiton määritelmän ja perustarkoituksen uudelleenkirjoitus ja hämärtyminen".

Ainahan voidaan puhua neutraalisti "oikeuksista", ja leimata jokainen, joka vastustaa näitä "oikeuksia" pahaksi.

Oikeasti, reilua peliä kirjoittamiseen.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #83

"Ihmisoikeuksien julistuksen 16. artikla:

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen."

Julistus ei rajaa avioliitto mitenkään vain yhden miehen ja yhden naisen väliseksi.

...vai onko kommentti tulkittava niin, että Ihmisoikeuksien julistus uudelleenkirjoittaa ja hämärtää avioliiton alkuperäisen tarkoituksen - mitä se sitten liekään ja milloin sen alkuperäisyys lie vahvistettu ensin ja lopulta viimeksi?

Oikeasti, jotain rotia kommentointiinkin.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No miksi tätä homo ja homoseksuaalisuutta ei sitten tarkastella asiatiedolla kuten miten näitä homoja ja homoseksuaaleja on aina vähemmistö ihmisistä ja tiedämme että perimät muuttuvat ja voi olla aivotoimintaa ja hormoonitoimintaa ja ympäristön muutoksia ja onhan naisia olemassa joissa on xy sukukromosomit kun enemmstöllä naisista on xx kromosomit,sukukrosomosit ja sitten miehellä on yleisesti xy sukukromosomit. No sitten näissä sukukromosomeissa voi kärjissä liikkua geenit tai keskellä ja ne voivat liittyä näihin homo ja homoseksuaalisiin olemuksiinkin.Kyllä pitäs käsittää että vähemmstönä aina luonnossa on pikkusen erilaisuutta kasveilla ja eläimilläkin ja ihmisissä on vähemmistönä poikkeuksia ruumiinrakenteissä. Joillakin on kuusi sormee tai varvasta ja tai leuka on tavattoman suuri, kasvot joillakin erilaisia, on kääpiö ihmisiä ja eläimiä on syntynyt sillai että on kaksipäätä jne. Luonnossa jotku naaraat synnyttää ilman urosta ja jotku elukat muuttuvat eläessään uroksista naaraaksi ja värejä vaihdelleen jne.Ja on uroskin elukka joka synnyttää kun naaras pistää uroksen pussiin munansa ja uros sitten sen hautoo jne. Ja onhan hyvin pitkiä ihmisiäkin tai sitten joillakin on toinen jalka lyhempi jne.Silti Uusi Testamentti käskee rakastamaan jokaista lähimmäistä jne.Jeesuskin sano että joka hänen luokseen tulee , hän ei heitä sitä pois jne.

Paavalin teologia lähtee siitä, että ihminen elää eri tavalla kuin mitä pitäisi elää eli Paavali tarkotti sitä että hän oli käynyt kasteella ja oli uusi mieli ja Pyhä Henki oli tullut häneen ja silti Paavali sano, että synti jäi asumaan hänen jäseniinsä eli toimintoihin tekoina. Ja sitten Paavali kertoo että kasteessa sitten synti tapettiin ja jäi silti asumaan Paavalin jäseniin eli toimintoihin, mutta Paavali kertoo että synti kuoli kasteessa sillai, että sen hallintavalta kuoli ja tilalle tuli Pyhän Hengen hallintavalta, joka alkaa muuttamaan ihmistä ja sillai kuljetaan kohti taivasta . Eli Pyhä Henki on se, joka voi muuttaa ihmistä ja Pietarikin sano että tehkää parannus eli sehän on sitä, että ei enää eletä saman elämäntyylin mukaan, mutta Pietari sanokin että saatte Pyhän Hengen joka sitten voi auttaa muuttumaan ihmistä ja kristikunnankin pitäs tehä sitä parannusta kun nyt ollaan hajallaan eri kirkkokunnissa ja pitäs Paavalin mukaan vain olla yksi seurakunta paikkakunnalla jne.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Tästä Karjalaisen avautumisesta sain sellaisen yhteenvedon, että naaraat synnyttää ilman urosta ja jotku elukat muuttuvat eläessään uroksista naaraaksi ja värejä vaihdelleen jne... ja sitten Pietari antoi niille ilmeisesti syntisille tai ehkä kuiteski viattomille luontokappaleille Pyhän Hengen ja ne .... sitten logiikan seuraamistaitoni lopahtikin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset