Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Menikö professori Tapio Puolimatka nyt liian pitkälle?

Kuten monet US Puheenvuoron lukijat tietävät, on professori Tapio Puolimatka kunnostautunut kiivaana samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen vastustajana. Puolimatka näkee tasa-arvoisen avioliittolain johtavan yhteen jos toiseenkin kehityskulkuun. Perjantaina (27.7) oikeistoradikaalin Oikea Media-lehden Vieraskynässä julkaistiin Puolimatkan kirjoitus ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”, missä tasa-arvoisen avioliittolain katsotaan johtavan pedofilian laillistamiseen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmis- ja perusoikeuksien parannukset nähdään tietyissä piireissä suurena uhkana. Tämä on johtanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen demonisointiin tavoilla, joissa ilmenee tarve liittää suorastaan kaikki mahdollinen yleisesti epäilyttäväksi ja/tai vastenmieliseksi koettu kyseessä oleviin vähemmistöihin.

Puolimatkan tämänkertainen kirjoitus epäonnistuu pahemman kerran yrittäessään liimata tasa-arvoisen avioliittolain päälle pedofilian laillistamisen edistämisen. Kirjoitus on selvästikin osoitettu joukoille, jotka ovat valmiit nielemään tarinoita kaikesta, mikä on omiaan stigmatisoimaan seksuaalivähemmistöt.

Lukiessaan Puolimatkan kirjoitusta, huomio kiinnittyy erityiseen piirteeseen: pedofiilisten tekojen hyvin yksityiskohtaiset kuvaukset.

Kuvaukset, jotka esitetään siteerauksina eri kirjallisuuslähteistä ovat äärimmäisen järkyttäviä ja suoraan sanottuna puistattavia.

Puolimatkan kirjoitus on edellä mainituilta osin kyseenalainen, eikä linkkiä kyseiseen kirjoitukseen voida tästä syystä esittää tämän kirjoituksen yhteydessä.

Luulisi professori Puolimatkan tuntevan vastuunsa siitä, miten hän lähteitään käyttää ja siteeraa. Nyt on kyse brutaalien rikollisten tekojen kuvailusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Ei mennyt.

Päinvastoin hän toi realistisella ja maltillisella tavalla esiin sen epäinhimillisen suuntauksen, jonka askelmerkkejä ja alkuvauhtia on jo otettu.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

"....realistisella ja maltillisella tavalla esiin sen epäinhimillisen suuntauksen.."

Jos tuo Puolimatkan teksti ja siinä olevat kuvaukset on Marttilan mielestä maltillisia, niin en edes halua tietää millaiset asiat sitten menee yli maltillisen rajan.

On se kumma että homoseksuaalisuus liitetään asiaan kun asiaan, kyllä pedofiliaan on taatusti enemmän sekaantunut heteroseksuaaleja ja uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia.
Insestistä puhumattakaan.

Käyttäjän jouniauranen kuva
Jouni Auranen

Eiköhän se epäinhimillinen suuntaus lähde myös ihan uskonnollisten yhteisöjen joukosta ja on löytynyt jo vuosisatoja. Täällä reaalimaailmassa tajutaan sen olevan rikos ja siitä on laissa rangaistus. Seksuaalivähemmistöjen sekoittaminen pedofiiliaan on vain älyllistä köyhyyttä.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Feminismin ja sosialismin yksi hienoimpia saavutuksia on ollut lasten oikeuksien paraneminen.

Mietitään vain kuinka ennen sosiaalivaltion syntyä lasten hyväksikäyttäjiä oli melkeinpä mahdotonta tunnistaa ja tunnustaa, kiinniottamisesta puhumattakaan.

Isän valta-asema perheessä suhteessa lapsiin, naisiin ja palvelusväkeen oli niin ehdoton, mitä vielä kirkko Raamatun arvovallalla puolusti.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Maailmanhan piti perjantaina kohdata loppunsa. No, tässä vaan Tellus jatkaa kiertoradallaan. Sen sijaan saimme lukea Puolimatkan harhaisia pulinoita lopun ajoista ja salaliitoista. Piina siis jatkuu.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Mikä estöö lapsia menemästä vaikka keskenään naimisiin 14-Vuotiaana? laki? Tasa-arvon takia sitä pitää muuttaa!

Linkki olisi ollut kiva tuohon blogiin josta kerroit.Niin voisi ottaa kantaa menikö liian pitkälle vai ei

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Kyllä se blogi löytyy Oikea Median sivulta sinne vaan tonkimaan..

Ei kaikkea p...kaa kannata valmiiksi nenän eteen kantaa..

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Puolimatkan tilitys löytyy myös hänen kotisivuiltaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kristikunnan suurin kirkko eli roomalaiskatolinen kirkkohan on käytännössä hyväksynyt pedofilian harjoittamisen. Kirkossa paljastuu säännöllisin väliajoin ” skandaaleita” , joihin juridisesti ei juurikaan puututa.

Paavi tulee virkansa puolesta määräajoin esiin kuin käkikellon käki ja esittää paheksuntansa. Tämän jälkeen salaisuuksien ja seksuaalirikosten luukku läimähtää jälleen kiinni.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

En päästäisi luterilaistakaan kirkkoa pälkähästä tässä suhteessa. Lestadiolaisethan kuuluvat luterilaiseen kirkkoon. En minä ainakaan ole missään nähnyt, että emokirkko laittaisi lessuja ojennukseen.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Juuri katsoin Areenasta dokkarin katolisten pappien pedofiliasta. En ole koskaan nähnyt tutkimusta, jonka mukaan esim. homoseksuaalisuus altistaisi pedofilialle. Sen sijaan esim. katolisen kirkon ja lestadiolaisten hommat ovat hyvin tiedossa.

https://areena.yle.fi/1-3813245

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Pedofilian arvellaan olevan traumaperäinen, useimmiten itse uhriksi joutuneen traumatisoitumisesta johtuva. Tämä selittää varmaankin osin sitä ketjua, míkä suljetuissa yhteisöissä toteutuu.

Asioista vähemmän perillä oleville vielä täsmennän, että erilaisista väittämistä huolimatta homoseksuaalisuudella ei olla havaittu mitään traumaperäistä taustaa.

Mitä taas tulee Puolimatkan hehkuttamasta, vasten parempaa tietoaan tehdystä tahallisesta assosiaatiosta pedofilian ja homoseksuaalisuuden välillä, se on totaalisen sopimaton ja lähentelee herjauksen rajaa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Katolisten pappien kohdalla kyse on huomattavasti monimutkaisemmista kuvioista, mikä tulee hyvin ilmi myös tuosta Yle Areenan dokumentista.

Katoliset papit menevät yleensä jo teini-iässä pappiskoulutukseen ja antavat selibaattilupauksen. Papit eivät siis milloin pääse aikuistumaan seksuaalisessa mielessä. Siksi heitä kiehtoo lapset ja nuoret, koska nämä ovat seksuaaliselta kehitykseltään lähellä pappien omaa kehitysvaihetta.

Lestadiolaisten kohdalla yksi riskitekijä on ehkäisykielto. Ehkäistä voi niin monella tapaa...

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Menin lukemaan Puolimatkan tekstin ja löysin tällaisen aivopierun, mihin ajatteluun hänen kaltevan pinnan argumantaationsa olennaisesti nojautuu:

"Vaikka (Björn) Vikström yksiselitteisesti torjuu aikuisten ja lasten seksuaalisuhteet, hänen perusajattelunsa ”seksuaalisen moninaisuuden hyväksymisestä” ja erilaisista seksuaalisista suuntautumisista ”luonnon variaatioina” tekee hänen seuraajilleen mahdolliseksi mukautua ajan virtauksiin siinä vaiheessa, kun pedofilia ymmärretään synnynnäiseksi ja muuttumattomaksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi ja lasten seksuaalioikeuksien katsotaan vaativan oikeutta elää seksuaalisuhteissa aikuisten kanssa."

Tässä ilmenee siis asioiden totaalinen ja tahallinen sekoittaminen ja väite salaliittomaisesta suunnitelmasta, jonka tavoitteena on avoimesti hyväksytty pedofilia.

Sanottakoon se tässä vielä kerran: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ajavat oikeuksia elää niin, että on kyse kahden tai useamman täysivaltaisen ihmisen kesken. Suomalaisten ihmisoikeusjärjestöjen agendalla lapsen seksuaalioikeudet eivät koskaan tule tarkoittamaan sitä, että se vapauttaisi aikuisen toimimaan lasta vahingoittavalla tavalla, mitä pedofilia tutkitusti on. Se, että tunnustetaan lapsen omat oikeudet jopa varhaiseen seksuaaliseen kokemiseen, ei koskaan saa tarkoittaa sitä, että asiasta hyötymään pyrkivä aikuinen saisi tilannetta käyttä hyväkseen.

Puolimatka luo kaltevan pinnan myös siinä, että pedofilia tullaan toteamaan normaaliksi osaksi ihmisen moninaisuutta siten, että se ei ole sairaus. Tämä on tahallinen assosiaatio sille, kuinka homoseksuaalisuus on saatu pois sairauksista.

Pedofilia on syystä tai toisesta ihmisessä ilmenevä asia samaan tapaan kuin psykopatia: Voi olla, että yhteiskunta joskus tulevaisuudessa vähentää näistä ominaisuuksista kärsivien ihmisten stigmaa, mutta heidän vahingollinen toimintansa kanssaihmisiä kohtaan ei tule tästä syystä vähemmän moitittavaksi.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #24

#24. Anukatariina kirjoitat kovin tietävästi asioista, joita et näemmä tunne.

USAssa on pitkään toiminut järjestöjä, jotka yrittävät ajaa pedofilian hyväksymistä. Ongelma ei ole mitätön. Liikkeellä on laaja kannatus pinnan alla.

Professorin näkökulma asioihin oli laaja eikä suppea suomalainen vinkkelisi, joka ei päde juuri missään muualla maailmassa kuin Pohjolassa.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #38

Tiedän hyvin Hämäläisen mainitseman amerikkalaisen liikehdinnän. Takavuosina sellainen oli oikeasti ongelma, koska he pyrkivät toimimaan sateenkaarilipun värien alla. Hämäläinen varmaan tuntee liikkeen laajuuden pinnan alla. Minulle sen pinnan alla olevan osuuden laajuus ei ole kyllä auennut eikä oikein sekään, mitä tuollaisella ilmaisulla halutaan viestiä. Pedofilian hyväksymistä ajavat lähinnä pedofiilit, mitään laajaa allianssia heidän tavoitteidensa edistämiseksi ei ole muodostunut. Pedofilisen toiminnan hyväksymiselle yhteiskunnassamme on varsin voimakkaat pidäkkeet, jotka tosin eivät tunnu pysäyttävän toimintaa uskonnollisissa suljetuissa kuvioissa.

Professori käyttää täysin laskelmoidusti amerikkalaista viitekehystä demonisoimaan tilannetta myös Suomessa, muuten teksti olisi jossain ihan muualla kuin OM-julkaisussa. Tämän takia keskitin edellisen vastaukseni nimenomaan suomalaiseen ympäristöön, johon hänen oli selkeästi tarkoitus tuoda omaa vaihtoehtoista todellisuuttaan.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #43

#43. Pedofiilien verkostot ovat laajoja ja pinnan alla. Se ei kai mikään salaisuus ole.

Suomen tilanne asiassa on merkityksetön, koska pedofiilit liikkuvat harrastuksissaan milloin minnekin myös Suomesta.

Pedofiileihin liittyvän stigman poistamiselle ei ole mitään perusteita.

Juha Hämäläinen

#14. Pedofilia ei nyt mikään traumaperäinen häiriö ole. Pedofiileja on kaikenlaisissa ihmisissä kuten heteroita ja homoja. On älytöntä väittää heidän sairaan kiinnostuksensa johtuvan traumasta.

Ominaisuus on synnynnäinen eikä valittu. Siksi siitä ei parane sen paremmin kuin homoudesta tai heteroudesta.

Heterous, homous ja pedofilia ovat seksuaalisen himon toteutustapoja seksiobjektia valittaessa eikä niillä ole mitään suoraa tekemistä rakkauden kanssa vaan puhtaasti fyysisen nylpytyksen tuottaman tyydytyksen kanssa. Tämä harha vääristää keskustelua seksuaalisuudesta.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #42

Hämäläinen on oikeassa siinä, että traumaperäisyys ei selitä kaikkea pedofiliaa – kaiken kaikkiaan tiede ei sitä muutenkaan tyhjentävästi osaa selittää. Vaikuttavia tekijöitä voi kertyä mm. sikiönkehityksestä, perinnöllisistä ja epigeneettisistä altistavista tekijöistä sekä fyysisistä pään alueen traumoista. Aivokuvauksessa on havaittu rakenteellisia ja toiminnallisia eroja ei-pedofiileihin nähden. Ja todella tilaa ei pidetä parannettavana eikä valittuna, mitä en missään vaiheessa ole väittänytkään.

Pedofiili kuorruttaa omaa seksuaalista himoaan rakkausilluusioilla, jotka ovat todellisuutta vastaamattomia. Tässä suhteessa heitä voitaisiin verrata moniin hyväksikäyttäjiin, ei normaalehin aikuisseksiin tykästyneisiin – vaikka rakastuessaan ihmisen taito lukea toisen ajatuksia ei taida olla ylipäätään terävimmillään. Hämäläisen jo tutuksi tullut nylpytysargumentti ei oikein toimi tässä: Ihmisen kuva rakkautensa kohteesta on olennaisella tavalla merkityksellinen hänen käyttäytymisessään.

Juha Hämäläinen

#9. Poikia hyväksikäyttävät pedofiilit ovat käytännössä aina homoja. Eipä tuossa mitään enempää tutkia tarvitse.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Sähän varsinainen Einstein oot..

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Noinkin voidaan sanoa, jos halutaan vetää mutkat suoriksi...

Käytännössä asia ei ole noin yksinkertainen: Homoseksuaalisuuden henkilökohtainen syntyhistoria näyttää olevan omanlaisensa ja pedofiili kehittyy toisenlaisista elämän elementeistä. Osa pedofiileista on suuntautunut poikiin, vaikka tytöt ovat uhreissa selkeä enemmistö. Edelleen miehet ovat toimijoina enemmistö, joten heteropedofiilien täytyy olla selkeästi yleisin muoto.

Pedofiili on siis primääristi pedofiili ja voi olla sekundääristi poikiin suuntautunut. On eettisesti arvotonta vetää yhdysmerkkejä pedofilian ja homoseksuaalisuuden ilmiöiden välille, ja tämän Puolimatka tekee hyvin tarkoitushakuisesti ja kohdeyleisönsä harkiten.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #61

#61. Homouden liittäminen erityisesti pedofiliaan on varmasti tarpeetonta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Nimi on enne. Jos ravintolan nimi on Helmi, voi olla varma, ettei se mikään helmi ole. Sama pätee Oikeaan Mediaan.

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Vesa-Matti. Kiva, kun "purat" sydäntäsi. Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Onko sinulle tuttu sanonta: Sitä hyvää mitä voi tehdä, eikä tee tulee meille synniksi. Koen tuon Sanan itseäni velvoittavaksi ja tahdon puolustaa Tapio Puolimatkaa, hänen puheissaan. Ymmärrän myös sen Sanan, että elämme sitä aikaa, jolloin Jumalan Sana on monellekin hulluutta. Eihän sitä voi ymmärtää, jos ei sitä armoa ylhäältä anneta. Osviitaksi: v. 1938 Raamatusta Matt. 6:33. Lämpimin, Siunaavin terveisin Lasse.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Omassa (!) uskossaan vahvoille kristityille totean pyhän kirjansa sanoin (Matt. 7:1-3):

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;

sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?"

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Omituista on, että kaikkein hulluimpia ovat nämä kiihkeät kristityt, joiden pitäisi aina kääntää toinen poski ja ymmärtää jokaista ihmistä puutteineen kaikkineen.

Silti nuo ns.kristityt ovat kaikkein pahimpia nettiöyhääjiä, ihan persujen tasoa, vihaa ja vihaisia ihmisiä, joita ei ainakaan voi lähimmäistä rakastavaksi sanoa.

Oikeamedia taas on ihan samaa tasoa mv-lehden kanssa, paskaa hieman siistimmässä pussissa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Petteri,

Suostutko edes myymään antikvariaatistasi mitään kristitylle persulle vai voittaako rahanahneus moraalin ?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Persu ostamassa kirjaa? Kannattaa hieman hidastaa ennen kuin visiot nousevat tuolle tasolle.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mulle ei raha haise. Olen myynyt persuille, kommunisteille, murhaajalle, ministereille jne.

Ei mun tarvitse rakastaa tai olla samaa mieltä asiakkaan kanssa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #23

Niinhän se Jeesuskin totesi, että
” Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu”.

Kyllä rahan kuuluu kiertää ja myös kirjojen.

P.S. Snellmanille tiedoksi, että kirjan voi myös ostaa toiselle henkilölle lahjaksi sitä itse lukematta.

Petteri Ritalankin antikvariaatista saattaa löytyä mainio lahjakirja, Timo Soinin kirjoittama Maisterisjätkä ( Tammi 2008 ), annettavaksi lahjana ensi äitienpäivänä.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Kova tarvitsee olla Puolimatkalla kiinnostus aiheeseen, kun jaksaa penkoa, lukea ja vielä siteerata kirjoja aina vuodelta 1948...

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Luonnollisesti: Tietää kohdeyleisön arvostavan perinteitä ja Vanhaa Kirjaa...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En nyt oikein pääse kärryille..tänään eräs trolli esitti miten on sairasta sekä vastenmielistä kirjoittaa lasten tappamisesta.

Nyt esitetään miten on liian pitkälle menevää kuvata pedofiliaa.

Olen aina kuvitellut miten aikuisten maailmassa voidaan keskustella tosiasiosta tosiasioina,mutta nyt törmään tällaiseen sanottaisiinko "pohjavireeseen" missä ei olekkaan soveliasta kirjoittaa tosiasioista.

En nyt sano lasten huonon kohtelun olevan mikään mieltä ylentävä aihe,mutta mikäli sitä tapahtuu niin se ei muutu olemalla puhumatta siitä.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Luitko ollenkaan kyseistä Puolimatkan kirjoitusta?

#24 kerrotaan mielestäni hyvin asian ydin..

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Eli onko kyse nyt siitä,että Puolimatka käyttää vääränlaista perusoletusta pedofiliasta ja vain siksi meni liian pitkälle?

Käyttäjän samimollgren kuva
Sami Mollgren Vastaus kommenttiin #34

Ennemminkin Puolimatka käyttää vääränlaista perusoletusta lukuisista muista asioista - ja meni siksi liian pitkälle.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Tietääkseni homoseksuaalisuus ei sulje sitä pois, etteikö henkilö olisi väkivaltainen, alkoholisti, mielenterveysongelmainen tai pedofili, vaikka toista yritetään vakuuttaa. Naurettavin perustelu, jonka olen kuullut, oli se, että parempi lapselle on elää kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa kuin juoppojen ja väkivaltaisten heterovanhempien kanssa. Ikäänkuin homous tekisi vanhemmista kunnollisia ja jaloja.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

"Tietääkseni homoseksuaalisuus ei sulje sitä pois, etteikö henkilö olisi väkivaltainen, alkoholisti, mielenterveysongelmainen tai pedofili, vaikka toista yritetään vakuuttaa."

Tietääkseni heteroseksuaalisuus ei sulje pois sitä,etteikö henkilö olisi väkivaltainen, alkoholisti, mielenterveysongelmainen tai pedofili, vaikka toista yritetään vakuuttaa.

"Naurettavin perustelu, jonka olen kuullut, oli se, että parempi lapselle on elää kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa kuin juoppojen ja väkivaltaisten heterovanhempien kanssa"

Olet siis sitä mieltä, että mielummin lapset heteropareilla, siitäkin huolimatta, että vanhemmat jättäisivät heitteille, olisi perheväkivaltaa, alkoholismia.

Sairas ajatusmaailma minusta.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Kuten ennakoin, luetunymmärrys jäi Mäenpää-Louekoskelta kiihkomielisyyden jalkoihin. Mutta olet siinä oikeassa, että jos olisin päättämässä lapsen adoptiopaikasta, mieluummin hetero- kuin homoperheeseen.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #33

Höpö höpö, ymmärsin kyllä täysin lukemani ja kaiken mitä sillä tarkoitit, ei tarvinnut edes kiihkoilla.

Kommentissasi #28 et maininnut sanallakaan adptiosta, kannattaisiko opetella kirjottamaan...

Turha yrittää esittää nokkelampaa kuin onkaan...

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Turpeinen on lukenut asioita niinkuin ilmeisesti oma asenne ohjaa...

Pointti on se, että jos lasten kehityksen kannalta on syytä estää huoltajuus, sen pitää perustua tutkittuun tietoon. Tällaisia estoja on käytännössä kovin harvoille vanhemmiksi ehdolla oleville annettu.

Samoin huostaanotossa on kaikille samat kriteerit lähtien lapsen turvallisuudesta, ei olettamista vanhempien seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta johtuvista ongelmista. Viesti ei siis ole, että samaa sukupuolta olevat vanhemmat olisivat sinänsä jalompia, vaan se, että heidän ominaisuutensa ei tuo olennaista lisää lasten kohdalla ajateltaviin vakaviin uhkakuviin.

Yksi "jalompi" ominaisuus on toki esitetty: Samaa sukupuolta olevien lasten riski olla ei-toivottu on eri sukupuolta oleviin vanhempiin verrattuna varmasti alhaisempi.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Adoptiovanhemmat tutkitaan huolellisesti ennenkuin saavat lapsia. Muutoin homot ovat ihmisiä siinä missä muutkin, eli voivat olla päihdeongelmaisia, väkivaltaisia tai pedofiileja. On kuitenkin väärin sanoa, että homouden hyväksyminen jollakin tavoin lisäisi pedofiliaa.

Kuten tuolla jo aiemmin totesin, uskonto altistaa pedofilialle enemmän kuin homous.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Kun suhteuttaa Puolimatkan kirjoituksen mainitut seikkaperäiset kuvaukset siihen, mikä hänen kirjoituksensa kylmän laskelmoiva tarkoitusperä (ilmenee kirjoituksen alusta) on, voidaan hyvällä syyllä kysyä, mikä Puolimatkan todellinen suhtautuminen lasten oikeuksiin on?

Toivomus: jätetään vastaus tähän kysymykseen itse kunkin oman pään sisäiseksi!

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Hyvä ettet linkannut moista saastaa tänne. Sen verran itselläni on sitä niin kutsuttua häpyä etten kehtaa laittaa tänne ajatuksiani.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Puolimatka näyttäisi lähteneen väärille jäljille vedotessaan sosiopaattisen oloisen tiedemiehen tutkimuksiin. Monet kunnianhimoiset tiedemiehet ovat olleet valmiita järjestämään julmia tai omituisia kokeita saadakseen havaintomateriaalia. Esimerkeistä karmein on tietenkin tohtori Mengele. Myös eläimillä on tehty runsaasti inhottavia ja tarpeettomia kokeita. Tiedemiehestä iso osa on luonteeltaan joko empatiakyvyttömiä psykopaatteja tai niin pahoin kunnianhimonsa piiskaamia, etteivät sivullisten kärsimykset tai sotkeutuminen rikollisiin puuhiin merkitse heille mitään. Ei siis ole ihme, jos Kinsey on tutkimuksissaan perehtynyt rikollisilta saamaansa törkyaineistoon. On kuitenkin myös ihan kunniallisille tiedemiehille tyypillistä jättää moraaliset tarkastelut vähemmälle. Kauhistelu aineiston äärellä ei tuota tutkimustuloksia. Tapio Puolimatka on myös tiedemies eikä ihan vähästä hätkähdä ja siinä suhteessa on ehkä liioiteltua tuomita häntä shokkiaineiston käyttämisestä.

Eikä Puolimatka ole huolestunut turhaan. Meillä on kiistatta havaittavissa trendi, jossa suuren yleisön sietokykyä poikkeusilmiöille koko ajan kasvatetaan (nk. desensitization). Tässä voi nähdä ohjelmallisuutta, mistä ovatkin saaneet alkunsa mm. kulttuurimarxismista kertovat salaliittoteoriat. Tavoitteena olisi tuhota länsimaiset yhteiskunnat romahduttamalla niiden perinteiset arvokäsitykset ja moraali. Erityisesti perinteinen "kristillinen" perheinstituutio ja perinteinen tapa kontrolloida ja kanavoida seksuaalisuutta olisivat tulilinjalla. Arvoliberaalit näkevät progression tällä alueella vapauttavana ja myönteisenä ilmiönä, kun taas konservatiivit epäilevät taustalla piilevän tuhoon salakavalasti johdattavia voimia.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

"Meillä on kiistatta havaittavissa trendi, jossa suuren yleisön sietokykyä poikkeusilmiöille koko ajan kasvatetaan (nk. desensitization). "

Onpa hieno nimi keksitty sille, että pitäisi olla ihmisiksi kaikkien lähimmäisten kanssa. Tähänhän myös kehottaa Rakkauden kaksoiskäskyn toinen osa: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, mikä nykykontekstissa kehottaa kunnioittamaan toisen elämää ja hänen lähtökohtiaan silloinkin, kun sitä ei ensi ajattelemalla ymmärrä. Uskonnollinen oikeisto on vain vääntänyt sen sellaiseen muotoon, että pitää Raamatulla päähän hakaten pakottaa muut elämään niin, että perinteisen mukavuusalueen laajentamiseen ei tarvitsisi ryhtyä.

Apropo...

Itse määrittelisin ilmiön mieluummin resensitizationiksi: Opitaan tunnistamaan ympäristössään lisää sellaisia asioita, joita Impivaarassa kasvaessa ei huomannut vastaan tulevan. Ja niin, pelko ja viha eivät kai ole ainoat "sensitiot", joita ihminen voi itselleen oudoista asioista tuntea.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Edit edelliseen.

Sana näytään tunnettavan psykologiassa uusien tilanteiden tuottamien pelkotilojen poistamiseksi. Suomeksi se on altistus- tai karaistushoito. Mielenkiintoinen on vain nyt käytetty konteksti, jossa ihmisten totuttaminen toisenlaisiin ihmisiin nähdään mörkönä. Pitäisikö siis kehittää altistushoitoon liittyviä pelkotiloja hoitavia altistushoitojen altistushoitoja...?

Ihmisellä on luontaisesti kahtalainen suhde uusiin asioihin, epäluuloinen ja utelias. Paino näiden välillä eroaa yksilöllisesti, mikä ilmenee jo pienen lapsen perusmentaliteetissa. Ihmisyhteisöjen kulttuuri yhdenmukaistaa tätä suhdetta oppimisen kautta yksilöllisistä eroista huolimatta. Yhteisöön pesiytynyt epäluuloisus on monesti luonteeltaan erimuotoista ksenofobiaa, epäluuloa vieraita ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. Tutustuminen ja sen mukana tapahtuva tottuminen on yleensä riittävä vastamyrkky yhteiseloa hankaloittavaa epäluuloa kohtaan. Toisaalta sitä vaikeuttaa ryhmän yksilöiden negatiivisen ominaisuuden yleistäminen koko ryhmää koskevaksi. Tämä elementti on olennainen rasismin, homofobian ja vastaavien negatiivisten ilmiöiden takana "luontaisen" ksenofobian lisäksi.

Ja kyllä, myönnän harrastavani avoimesti myyräntyötä ihmisten välisen positiivisen vuorovaikutuksen puolesta, joka antaa ihmisarvoiset elämän edellytykset niillekin, joita eräät toiset katsovat oikeudekseen olla sietämättä.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Onhan tossa Puolimatkalla kuitenkin taustalla ihan looginen ajatus.
Moraalikäsitys näyttää muuttuvan aika nopeasti. Kuka tietää mikä nyt paheksuttu asia on muutaman kymmenen vuoden päästä uusi trendi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

No ainakin Huhtasaari tuntuu kuvittelevan että kaikenlainen syrjintä, tosiasioiden sivuuttaminen ja ahdasmielinen nurkkapatriotismi on se uusi normaali. Luoja meitä moisilta jeesustelijoilta varjelkoon.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Looginen päättelykyky ei paranna johtopäätösten luotettavuutta silloin, kun premissit ovat pielessä ...

Homoseksuaalisuus ei tietääkseni ole muoti-ilmiö siis.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Puolimatkan kirjoitus on sekä sanomaltaan että rakenteeltaan lähinnä kuvottava. Puolimatka viestittää, että tasa-arvoinen avioliittoon sisältyy piilotettu portti pedofilian hyväksymiselle.

Kirjoitus liittää HLBT-vähemmistöjen oikeuksien toteutumiseen pyrkivien toiminnan tarkoituksellisesti pedofiileihin ja eläimiin sekaantujiin ilman ohuttakaan yhteisen nimittäjän osoittamista:

"Avioliittolain muutos on kuitenkin johtamassa muutokseen myös äitiys- ja isyyslaissa ja sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksessa.

Miten pitkälle tämä muutosprosessi tulee johtamaan?"

Porttiteoriaa asioiden välillä ei keskitytä perustelemaan, vaan sen jälkeen avataan erilaisia tutkimuksia pedofiliasta ja tutkimuksia ainakin siterataan niin, että lukijalle välittyisi kuva lasten aseman heikentämispyrkimyksistä. Kirjoitukseen valittujen lainausten joukkoon on tarkoituksellisesti valikoitu hyvin inhottavia ja yksityiskohtaisia kuvauksia lasten seksuaalisuudesta ja pedofiliasta.

Kirjoitus on omiaan leimaamaan ja ruokkimaan HLBT-vähemmistöihin kohdistuvia epäluuloja. Näyttää siltä, että Puolimatka pyrkii jättämään laillisen toiminnan ja siirtyvän aktiivisen vastarinnan herättelemiseen.

Olisi hyvä, että Puolimatkan työnantaja Jyväskylän yliopisto tutkii kirjoituksen. Vastauksena blogistin kysymykseen: Kyllä, Puolimatka meni liian pitkälle. On syytä selvittää, onko Puolimatka edelleen kasvatustieteen professuurin arvoinen.

Käyttäjän JarmoPulkkinen kuva
Jarmo Pulkkinen

Ääriuskovaisia ahdistaa, kun länsimaiset yhteiskunnat muuttuvat vähemmistöillekin paremmiksi paikoiksi elää mm. liberaalien arvojen myötä. Tätä ahdistusta lievittämään he kehittävät salaliittoteorioita ja demonisoivat ihmisryhmiä.

Kun on koko elämänsä ollut systemaattisen aivopesun kohteena, siihen maailmankuvaan ei mahdu ihmisten tasavertaisuus. Kun itse kehittää salaliittoja, näkee niitä kaikkialla.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Olen todella pahoillani asiallisten kommentoijien puolesta, että monia heidänkin vastauskommenttejaan on poistunut samalla, kun erään siivottomuuksiin yltyneen kommentoijan kommentteja olen joutunut poistamaan.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Puolimatkan kirjoituksen sisältö on merkittäviltä osin (erit. eksplisiittiset kuvaukset) peräisin hänen aiemmin 1.9.2017 Seurakuntalainen-lehden blogissa ja 12.9.2017 omilla sivuillaan julkaisemistaan kirjoituksista.

Aika "näppärää". Nyt sitten pienellä päivityksellä likasanko kaadetaankin minne muuallekaan kuin ...

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset