Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Poliisi epäilee työsyrjintää Aamulehden päätoimittajavalinnassa

Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan Aamulehden päätoimittajavalinnan yhteydessä vuonna 2017 ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi. Asianomistajana on päätoimittajan tehtävää hakenut Päivi Anttikoski, joka kertomansa mukaan tuli syrjäytetyksi ykkösehdokkaan paikalta Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen toimesta. Syy syrjäyttämiseen oli Anttikosken kertoman mukaan äitiys, jonka Telanne oli ilmaissut kasvotusten. Lisäksi sama Telanteen perustelu oli kerrottu Anttikosken mukaan hänelle myös välikäden kautta Alma Median sisältä.

Syytä epäillä-kynnys on ylittynyt ja asiaa tutkitaan epäiltynä työsyrjintänä.

Asianomistaja ei tehnyt asiasta rikosilmoitusta. Poliisi kirjasi ilmoituksen itse.

Lähteet:

”Poliisi alkaa tutkia Aamulehden päätoimittajan valintaprosessia – poliisi kirjasi itse ilmoituksen”. Yle, 24.7.2018

”Poliisi tutkii epäiltyä työsyrjintää Aamulehden päätoimittajavalinnassa”. Keskisuomalainen, 24.7.2018

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (56 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Onkin jäänyt tämä uutinen huomaamatta kokonaan.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Keskisuomalainen:
Poliisi tutkii epäiltyä työsyrjintää
Aamulehden päätoimittajavalinnassa

https://www.ksml.fi/kotimaa/Poliisi-tutkii-epäiltyä-työsyrjintää-Aamulehden-päätoimittajavalinnassa/1231358

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Valtioneuvoston kanslian viestintäosaston osastopäällikkönä tuntemattomuuteen kadonnut Anttikoski hakee julkisuutta syrjinnästä, minkä kohteeksi koki joutuneensa työnhakureissullaan Helsingistä Tampereelle.

Toivottavasti edes tamperelainen Aamulehti jaksaa nyt pitää helsinkiläisen Anttikosken nimen esillä seuraavat kuukaudet niin hänen julkisuudenkipeytensä tulee tyydytettyä ainakin Aamulehden levikkialueensa.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Katsellaas nyt rauhassa..

Et sitten yhtään kauniimpia sanoja keksinyt.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tässä tuhlataan yhteiskunnan varoja ja resursseja täysin jonninjoutavaan narsistiseen hömppään.

Suomalaiselle eliitille mikään ei enää tunnu riittävän. Kun oma nimi ja naama katoavat julkisuudesta, alkaa tapahtua.

Kyllä kansa maksaa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #8

Otahan kuule iisisti ja mieti, mitä kirjoittelet!!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #10

En jaksa olla niin naiivi, että uskoisin Anttikosken olleen tietämätön siitä, että työsyrjintä on virallisen syytteen alainen rikos.

Anttikosken yksityiskohtainen ja luonnollisesti subjektiivinen kuvaus työhaastattelusta ilmestyi Anttikosken kuvan kanssa useassa mediassa.

Anttikoski kuitenkin antoi ymmärtää, ettei itse aktiivisesti ole ainakaan toistaiseksi oikeuteen menemässä ( työhaastattelusta on kulunut jo useita kuukausia).

Jokaisella on oikeus omaan tulkintaansa valtioneuvoston viestintäjohtajan viivästyneen viestinnän syistä.

Työnhakuprosessissa mahdollisesti tapahtunut rikos ja siitä työnantajalle määrättävä rangaistus ja työnhakijalle maksettava korvaus selviävät aikanaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Olisin olettanut työsyrjinnän olevan asianomistajarikos. Mutta aina sitä oppii uutta.

Työsyrjintään tavallisen yksityissektorin työtekijän on vaikea saada apua. Onneksi tässä sentään poliisi toimii nopeasti ja tehokkaasti. Hyvä, että resursseissa riittää.

Kaverin perässä jouksi puukkokädessä ryöstäjä. Hän pääsi pakoon ja soitti poliisille, että tuolla puistossa se vielä on. Ei kuulemma ollut aikaa tulla. Mutta hienoa, että näinkin vakavissa rikoksissa toimii oma-aloitteisesti.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

On eri asia puhua akuuttien kenttätyön resurssien irrottamismahdollisuuksista ja nyt kyseessä olevasta tapauksesta.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Työsyrjintä on vakava, yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Rikosepäilyn syntyessä on poliisin taholta odotettavaa, että tutkinta käynnistetään. Sinänsä en usko, että ratkaisevassa asemassa tutkinnan käynnistämiseen on ollut Alma Median Telanteen saama tuomio, ts. huonomaineisuus.

Käyttäjän esalehtinen kuva
Esa Lehtinen

Jos Telanne todetaan syylliseksi, olisi hän ilmeisimmin rikoksenuusija. Mahtaako tämä olla syynä poliisin kiinnostukseen?

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Jos tuomio napsahtaa, kolmannen jälkeen olisi arkikielessä taparikollinen.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Moniko syrjinnän takIa työnsä tai terveytensä menettänyt on saanut apuA poliisilta tai ylipäätään mistään. Muutaman tapauksen sentään itsekin olen nähnyt.

No hyvä, että tahti on muuttunut.

Kyllä nyt luottamus poliisiin lisääntyi aivan valtavasti. Hienoa, loistavaa, hurraa.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen

On varmasti totta, että moni työsyrjintätapaus menee ilman toimenpiteitä unholaan. Kaikki eivät tiedä, ettei se ole asianomistajarikos ja ainakin liittoihin kuulumattomat pelkäävät oikeudenkäyntikuluja. Juttua ei siis anneta viranomaisille, kun tiedetään työnantajalla olevan lakimiesarmeija.

Juuri tästä syystä on hyvä, että asia tutkitaan ja tietoisuus lisääntyy. Liittoihin kuulumattomatkin voivat rohkaistua kysymään oikeuksiensa perään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kaikkia syrjitään jotka eivät saa työpaikkaa.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Makkonen se jaksaa aina yllättää...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Onko Solonen ollut koskaan työnhakijana ja jäänyt valitsematta? Kävikö mielessä valittaa väärästä päätöksestä ja pyytää poliisilta virka-apua? Ainakin tähän asti työnantaja on saanut päättää kenet valitsee vai tietääkö joku työnantajan joka ei jätä päätösvaltaa itselleen?

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #23

Työnhaussa olen ollut useasti ja valitsematta olen jäänyt joitakin kertoja. Noissa tapauksissa ei ole ollut syytä epäillä syrjintää - sille on omat kriteerinsä, johon oma ketutus rannalle jäämisestä ei kuulu.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen Vastaus kommenttiin #23

Aivan, mutta näyttää olevan työnantajia, jotka syyllistyvät laittomuuksiin rekrytoinneissaan. Tässä tapauksessa ensimmäinen tuomio ei näytä välttämättä opettaneen mitään. Mutta katsotaan vielä!

Olisi kuitenkin luullut Telanteen tajunneen, mitä perusteita saa käyttää. Ja niitä laillisiakin on vaikka kuinka paljon.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #26

Niin: Erikoista on, että nuo syrjinnän tuntomerkit on lausuttu suoraan hakijalle. Ovela syrjijä olisi sellaisen peittänyt edes jollakin tapaa, se ei edes ole kauhean vaikeata.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #26

Typerää selittelyä näyttää tapahtuneen, muuten asia oli harvinaisen selkeä. Luulisi Telanteen osaavan pelisäännöt ellei sitten tahallaan halua vahingottaa työnantajaansa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Hän on työnantajan edustaja.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Hän on työnantajan edustaja.

Eikä tämä ole todellakaan myöskään mikään professorinvirka, johon ehdottomasti pitäisi valita pätevin.

Aivan kaikkea muuta....

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Aika pitkälle kaavitaan paskasangon pohjia jos se, ettei tule valituksi työhön, on syrjintää.

Mitä nyt? Selvitetään mitä, tarkalleen ottaen?

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Selvitetään varmaankin, onko työhönottamattomuuteen liittynyt syrjintää. Sellaista voisi olla vaikkapa se, että perheasiat sotketaan perusteisiin; niistä ei saisi itse asiassa edes kysyyä työhaastattelutilanteessa muutoin kuin siinä suhteessa, miten työntaja voisi tukea perhetilannetta esimerkiksi ulkomaankomennuksella.

Ylen haastattelussa tyoikeuden professori Seppo Koskinen hahmotteli tilanteen näin:

– Jos henkilö katsoo voivansa tulla toimeen tuolla tavoin, joka on aika tyypillistä nykypäivänä, niin se on sillä selvä. Eikä työnantajalla ole oikeutta siitä kysellä. Jos asianomainen hakee paikkaa Tampereelta ja asuu itse Helsingissä, hän tekee itse ratkaisut, jotka Tampereella työskentely edellyttää.

Kerrotun perusteella kyse on Koskisen mukaan sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä.

Voisiko tällaisen päätöksen riitauttaa?

– Se on kiistatonta että voi. Kaikki kerrottu synnyttää syrjintäolettaman ja jopa vahvan syrjintäolettaman. Tällainen menettely täyttää työsyrjintärikoksen tunnusmerkistön, eli henkilö on sukupuoleen perustuvasta syystä asetettu eriarvoiseen asemaan.

Vaikuttaako asiaan millään tavalla se, että kyseessä on päätoimittajan paikka?

– Johanna Korhosen tapauksessa oli jo esillä se, että päätoimittaja nauttii syrjintäsuojaa aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Oletetaan, että Anttikoskelta kysyttiin "kiellettyjä kysymyksiä"; tätähän emme tiedä. Anttikoski on myös voinut oma-aloitteisesti ottaa perheasiansa esiin. Tai kieltäytyä vastaamasta.

Jos duuni olisi lohjennutkin, niin miten on, oltaisiinko näihin asioihin palattu?

Pointti on siinä, ettei Anttikoskea olisi saanut syrjiä (tätä emme edes tiedä) mutta ei häntä ole minkään velvollisuuden nojalla tarvinnut palkatakaan.

Kysyttiinköhän tehtävään valitulta mieheltä hänen perheasioistaan?

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #46

Tasa-arvovaltuutettu katsoi lausunnossaan vuonna 2010, ettei haastattelussa saa kysyä raskaudesta, lastenhoidosta tai muista perheasioista. Erityisesti tuonkaltainen informaatio ei saa vaikuttaa rekrytointiin, ellei esimerkiksi synny ristiriitaa siitä, että työtä on tehtävä sellaisessa paikassa, missä hakija ei perhesyistä halua työskennellä. On täysin ilmeistä, että tuolla kielletyllä alueella ollaan oltu.

"Anttikoski oli tapaamisen päätteeksi kertonut Telanteelle, että muu perhe olisi jäämässä asumaan Helsinkiin."

"SK:n mukaan Telanne sanoi Anttikoskelle, että tämän etäisyys lapsestaan haittaa keskittymistä päätoimittajan työhön. Anttikoski vahvistaa tapahtuneen Helsingin Sanomille."

"SK:n mukaan viikko tapaamisen jälkeen Alma Media ilmoitti Anttikoskelle, ettei valinta kohdistunut häneen. Aamulehden silloinen liiketoimintajohtaja Kari Juutilainen kertoi SK:n mukaan syyksi sen, että Anttikoski olisi ”hylännyt perheensä”."

https://www.hs.fi/talous/art-2000005764185.html

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #48

Miksei voisi olla niin, että etäisyys perheestä haittaa päätoimittajan työhön keskittymistä?

Kyllä työnantajan on johtajavalinnoissa huomioitava kaikki realiteetit. Nainen, normifeministi, perhe jää toiseen kaupunkiin, vaativa ja raskas työ...ja kuka tietää, ehkä Anttikoski oli yksinkertaisesti heikompi hakija.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #50

Virkkulan kommenteissa esiintyvien kysymysten määrästä päätellen herra ei ole perehtynyt sitten lainkaan aiheeseen, kunhan louskuttaa leukojaan.

Siinäpä ei ole mitään uutta, herra on hyvä vaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #48

Ihme juttu, että Telanne ei tuon Korhosen tapauksen jälkeenkään osannut asettaa sanojaan oikein...

Itseltäni ei ole kysytty perheasioista. En ainakaan muista. Kerran kysyttiin, miten suhtaudun matkustamiseen. Totesin, että luokkaa 100 matkapäivää vuodessa on vielä ok, ellei se ihan tavaksi muodostu. Siitä enemmän on liikaa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

On tämä niin traaginen sukupolvi. Oispa vanha hyvä merimies romatiikka ja aika, jolloin nillittäjät uitettiin kölin alin :D

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Poliisi pahimmasta päästä, kun aivan oma-aloitteisesti lähtee asiaa kaivelemaan? Olkaa huoleti, ei Telanne työtään menetä vaikka tuomio taas napsahtaisi. Hän hankki jo Alma Median hallituksen silmissä immuniteetin ottamalla syyn harteilleen edellisellä kerralla. Kanonisoitu uskovainen heteromies.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tutkimuksien mukaan suomalaiset luottavat poliisiin ja oikeusjärjestelmään.

Poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeus ratkaisee.

Muutamien tänne kommentoijan mielestä tämä ei toimi, pitäisi kysyä Makkoselta, Laineelta ja yleensäkin täältä puheenvuorosta, että miten tämä asia pitää hoitaa.

Aina on muutama, joiden puukko on päässyt tylstymään, eikä teroittaminenkaan enää onnistu. Onneksi kyseessä pienen pieni vastarannakiiskien porukka, jotka luulevat olevansa viisaampia ja vaikuttavansa asioihin somemaailmassa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Eivät luota kauan. Ovat lopultakin huomanneet.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Eivät luota kauan. Ovat lopultakin huomanneet.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Onneksi on olemassa viisaita blogisteja, ja persuja jotka pelastavat Suomen.

Onneksi persuja ja muita öyhääjiä ei iknä päästetä enää hallitukseen

Kyllä täällä on pimeetä porukkaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Erikoistahan tässä on, että yhtenä HS:n päätoimittajista työskennellyt Anttikoski oli jo päättänyt ottaa etäisyyttä journalismiin ja oli keskellä valintaprosessia valtioneuvoston viestintäjohtajaksi kun headhunter sai hänet kiinnostumaan Aamulehden päätoimittajuudesta.

Anttikoski haki käytännössä kahta eri tehtävää täysin samanaikaisesti, toista oma-aloitteisesti ja toista hakuun kutsuttuna ja tästä ilmeisen imarreltuna.

Suomi on pieni maa, jossa eliitti ja yleensäkin vaikuttajat tuntevat toisensa ja salaisiksikin luullut tiedot leviävät yllättävänkin nopeasti.

On hyvinkin mahdollista, että hakijan ilmoitus halusta pitää journalismista taukoa levisi valtioneuvoston tiedotusjohtajan hakuhaastattelusta toisen avoimen työpaikan hakuprosessin hoitajille.

Tuskin mikään lehti haluaa päätoimittajakseen henkilöä, joka on ilmoittanut haluavansa pitää taukoa journalismista. Tällaisessa tilanteessa herää syystäkin perusteltu epäily hakijan motivaation puutteesta.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Se, että Anttikoski kertoi asiasta ja viiveellä, kertoo kai lähinnä siitä, miten vaikeaa tällaisten asioiden esiin otto ylipäätään on. Hän ilmeisesti myös mietti itsekseen, olisiko hänelle henkilökohtaisesti jo nyt riittävän turvallista tuoda asia esiin. Sen hän on jo kertonutkin, että asian yleinen intressi oli tässä tärkein motiivi.

On arvotonta syntyneen paussin perusteella asettaa asian esiin tuomista kyseenalaiseksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Mitä tarkoitat kirjoittamalla ” olisiko hänelle henkilökohtaisesti jo nyt riittävän turvallista tuoda asia esiin” ?

- jo nyt

- riittävän turvallista

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #36

Lähinnä sitä, että on pelottavaa avautua tällaisista asioista, jos ajattelee vielä lehtialalla uraa tekevänsä. Toisaalta asiaan on voinut vaikuttaa se, onko hän ollut varma uuden virkahenkilöuran valinnastaan.

En ole luonnollisestikaan hänen päässään asioita käynyt tonkimassa, mutta tällaiset ovat ihan luonnollisia pohdintoja, jotka ottavat aikansa. Joka tapauksessa ei ole syytä heti syöksyä tuomitsemaan ja mitätöimään hänen toimintansa motiiveja tämän viiveen vuoksi. Vieläkin typerämpää on sen perusteella mitätöidä koko prosessi, mitä jotkut tuntuvat harrastavan.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Tässä linkki Alma Median asiaa koskevaan lehdistötiedotteeseen:

"Aamulehden rekrytointiprosessista poliisin esitutkinta", 24.7.2018

https://www.almamedia.fi/uutishuone/uutinen/24-07-...

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

En ole seurannut asiaa kovin tarkkaan kesäkiireden vuoksi. Onko tosiaan näin että suuren sanomalehden päätoimittaja rinnastuu tavalliseen rividuunariin rekrytointiprosessissa? Eli syrjintä on syrjintä kohdistuipa se keneen hyvänsä.

Itse perusasiasta olen tietysti samaa mieltä. Eli syrjintä on vakava asia ja aivan hyvä että se ei rikoksena ole asianomistajarikos.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Ei ole mikään vähäpätöinen seikka, että asiat ovat nyt poliisin tutkinnan alla.

Mm. tästä syystä pidän erikoisena eräiden suunnatonta halua pyrkiä mitätöimään syyhyn jos toiseenkin vedoten asianomistajan uskottavuus.

Tasa-arvon toteutumisen osalta Suomessakin on vielä paljon tekemistä.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Täällä tosiaan noita epäilijöitä ja hyssyttelijöitä riittää, joku blogisti ylsi jopa suunnilleen salaliittoihin tässä asiassa ..

Onhan se nyt kumma, että ihmistä syytetään juonittelusta ja julkisuudenkipeydestä, kannattaa muistaa, että tässä tapauksessa se on poliisi kun aloittanut asian tutkimisen, ilman asianosaisen sitä vireille laittamista.

Anttikoski teki aivan oikein kun otti asian esille julkisuudessa, samoin Johanna Korhonen joka nosti oman tapauksensa uudelleen esille.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Aika näyttää saako työnantaja jopa kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen ja kuka työnantajan edustaja sen istuu mikäli se annetaan ehdottomana.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Tietty järjestys se on tässäkin jutussa ja nyt on se vaihe, että poliisi kuulee asianomaisia. Sitten juttu etenee, jos on edetäkseen.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Totta.

Koko Alma Median hallitus saakin nyt jännittää melkoisen mediahuomion saanutta epäiltyä työsyrjintätapausta ja sen käsittelyä, jonka seurauksena on ainakin teoriassa mahdollista kaikkien hallituksen jäsenten vangitseminen ja ehdoton vapausrangaistus.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #45

Voi kuinka "sööttiä" tuo huolesi!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #47

Niin, ajattelepa kuinka moni joutuisi ” hylkäämään perheensä” vankilatuomion ajaksi !

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #49
Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #49

No katos Toivonen, niin voi käydä jos ei noudata lakia, vai oletko sitä mieltä että kaikkien vankilatuomion saaneiden tuomiot pitäisi perua jotta eivät joutuisi olemaan "erossa perheestään"?

Voi tätä itkun määrää täällä, on se niin vaikeaa joillekin ...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #52

Vankeusvankivanhemmuutta tulisi Suomessa laajentaa nykyisestä muodostaan.

On syrjivää, että yläikärajaksi vankilassa asuvalle lapselle on asetettu kaksi vuotta ja vanhemmaksi on valikoitunut äiti.

Vankilaan tuomituilla ja heidän lapsillaan ja avo/aviopuolisoilla tulisi olla tasa-arvoinen asema vankeusvankivanhemmuuden viitekehyksessä, jolloin pystyttäisiin estämään kaikkien perheenjäsenten ero
toisistaan.

Vai kuinka ?

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #45

Toimitusjohtajan toimet kuuluvat hallituksen alaisuuteen, joten kyllä siinä vaan jännittävät.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #54

KKO ei tuota tainnut tietääkään vuonna 2015 kun se tuomitsi pelkästään kyseisen toimitusjohtajan päiväsakkoihin työsyrjinnästä ?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset