Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Aito avioliitto -aktivistien joukossa myös Trumpin ihailijoita – Ihmeellistä?

Yhdysvalloista kuuluvat uutiset hämmästyttävät lähes päivittäin. YK:n ihmisoikeusneuvoston jättäminen uutisista tuoreimpana on saanut aikaan ihmetystä; tosin kyse on johdonmukaisesta ratkaisusta, kun sen asettaa aikaisemman Israelin-Palestiinan -konfliktia koskevan ratkaisun kontekstiin. Trumpin hallinto on kuitenkin onnistunut synnyttämään omalla maaperällään ihmisoikeuskriisin, joka järkyttää koko läntistä maailmaa, lukemattomia yhdysvaltalaisiakaan unohtamatta. Tämä kriisi koskee maan eteläisten rajojen toimintaa, jota voi hyvällä syyllä kutsua pöyristyttäväksi: siirtolaislapset erotaan omista vanhemmistaan, jotka lapset säilötään vankilamaisiin olosuhteisiin.

Kuten jokainen päivänpolitiikkaa seuraava tietää, myös Suomesta löytyy niitä, joille Trumpiin kohdistuva eräänlainen henkilöpalvonta tuntuu olevan olennainen osa konservatiivista arvomaailmaa.

Trumpin suuria ihailijoita löytää runsaasti Oikea Media -verkkojulkaisun kirjoittajien joukosta. Julkaisun päätoimittaja Jukka-Pekka Rahkonen oli Aito avioliitto -yhdistyksen alkuperäinen puheenjohtaja mutta toimii edelleen yhdistyksen aktivistina. Rahkonen tunnetaan Trumpin ihailijana. Julkaisun säännöllisistä kirjoittajista löytyy myös Patmos Lähetyssäätiön Juha Ahvio (TT), joka on Aito avioliitto -aktivisti. Ahvion kirjoituksissa on myös osoitettu runsain mitoin tukea Trumpille.

Aito avioliitto -yhdistys väittää, että se tukee lapsen oikeuksia ja erityisesti lapsen oikeutta biologiseen isäänsä ja äitiinsä.

Trump ja hänen hallintonsa eivät todistettavasti pidä lapsen oikeuksia minkään arvoisina. Lapset, joiden oikeuksia poljetaan, ovat vieläpä todennäköisimmin katolisia.

Miten on mahdollista, että Aito avioliitto -yhdistyksen näkyvien aktivistien riveissä sallitaan Trumpiin ja hänen hallintoonsa kohdistuvat tuen ilmaisut?

Lähteitä:

Jukka Rahkonen: Konservatiiviset uutiset 16.3.: Donald Trump. Oikea Media, 16.3.2018

Jukka Rahkonen: Presidentti Donald Trumpin joulupuhe. Oikea Media, 25.12.2017

Juha Ahvio: Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu. Oikea Media, Blogi, 8.9.2017

Juha Ahvio: USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Oikea Media, Blogi, 8.12.2017

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Taitaa jäädä leftiksiä parjaava blogikin tämän Trump -uutisen kohdalla ykkösfanilta kirjoittamatta, sen verran huonosti tuo kampanja oli perusteltu ja organisoitu. Mutta siinä Huhtasaari on oikeassa, että Trump ei ainakaan pyri toimimaan poliittisesti korrektilla tavalla.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/laura-huht...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Aito avioliitto -yhdistys väittää, että se tukee lapsen oikeuksia ja erityisesti lapsen oikeutta biologiseen isäänsä ja äitiinsä.

Trump ja hänen hallintonsa eivät todistettavasti pidä lapsen oikeuksia minkään arvoisina. Lapset, joiden oikeuksia poljetaan, ovat vieläpä todennäköisimmin katolisia."

Minusta tuo Trumpin lasten vastaanottokeskuksen portti
https://is.mediadelivery.fi/img/658/541dac1cd70d47...
on kuin toisinto ummehtuneelta ajalta vuosikymmenten takaa:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thu...

Aito avioliitto ja Huhtasaari osoittavat tukensa Trumpille ja hänen politiikalleen. Sivistyneiltä ei juuri sympatiaa heru. Trumpin lapsipoltiikan tukemisen jälkeen lasten oikeuksiin vetoamiset tuntuvat kyllä teennäisiltä.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005725306.html

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Ehkä moite osuu vähän harhaan koska molemmat Donald ja Melania ovat yhdessä päivitelleet tätä kuulemma Demokraattien tomista johtuvaa käytäntöä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Mutta kun se ei johdu millään tavoin demokraattien toimista.
https://www.washingtonpost.com/news/fact-checker/w...

Trump on kovasti valitellut ettei voi asialle tehdä mitään mutta yhtäkkiä hän tänään siihen pystyikin. Aika törkeää poliittista peliä, lapset nappuloina.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Näinhän se on - juurihan hän on allekirjoittanut asiakirjan "Executive Order", joka lopettaa hänen aloittamansa käytännön. https://www.youtube.com/watch?v=peqGADGB_Eg

Samalla hän tietenkin kertoo, ettei hän koskaan halunnut tehdä mitään tällaista ja että se on kaikkien muiden syytä.

Pahinta on kuitenkin se, kun idiootit uskovat Trumpin puheita.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mutta onhan Trump sentään ohjeistanut tytärtään laittamaan teininä silikonit!! Siitä Aito Avioliitto tykkää!! Pian varmaan ajavat Suomeen pakkosilikoneja ripille pääsylle.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"Attorney General Jeff Sessions accused of 'immorality' by fellow Methodists over migrant family separation policy"

https://www.cnbc.com/2018/06/19/methodists-accuse-...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Yhtä sekaisin ovat arvomaailmojensa kanssa. Yhdistävä tekijä on empatiakyvyn puute kuten kaikilla narsisteilla.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Kumma homma tosiaan, että Trump aluksi valitteli kuinka ongelma ei johdu hänestä, eikä hän voi asialle mitään tehdä mutta kun oman puolueen väki kävi jututtamassa niin yhtäkkiä pystyikin. Vaatii kyllä aika hyvänuskoisen hölmön jos on vakuuttunut tämän saagan kohdalla, että Trump ajatteli lasten parasta. Hän meni allekirjoituksesta suoraan kampanjatilaisuuteen valittamaan kuinka kaikki mediahuomio oli vain teatteria, jolla huomio saataisiin pois Clintonista.

Aikamoista teatteria tuo lasten kustannuksella oli:

"First it was a deterrent. Then it wasn’t.

It was a new Justice Department policy. Then it wasn’t.

The Trump administration was simply following the law. Then it said separations weren’t required by law.

It could not be reversed by executive order. Then it was."
https://www.washingtonpost.com/news/the-fix/wp/201...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minä en ole koskaan liittänyt ihmisoikeuksia AA-väkeen, joten tuo ei yllätä millään tavoin.

Sinänsä kyllä vähän ihmetyttää, koska tietääkseni Trump ei ole ainakaan kovin sitoutunut kristitty, jos on uskovainen ollenkaan. Enkä minä kyllä tiedä, voiko noin sekopäistä äijää konservatiiviksikaan sanoa.

Tuntuu, että Trumpin arvomaailma perustuu siihen, mikä hänellä itselleen on parasta ja mieluista. Esim. vaimon pettäminen ja naisten ahdistelu ei ole varsinaisesti konservatiivien hommaa, paitsi tietysti salassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tuokin on yksi viite siitä että poliittinen kristillisyys vaan käyttää kristinuskon brandiä puolifasistisen ja fasistisen agendan ajamiseen.
Trump on sekulaarein presidentti Usassa ever. Kaupunkibisneshai.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tiivistelmänä, NY Times listasi joitain esimerkkejä. Tässä siis erotetaan vanhemmistaan lapsia alkaen 2-vuotiaista ja ehkä nuoremmistakin, kuukausien ajaksi. Lasten hätää pilkataan sitten "pälä pälä" tai vitsailemalla itkevien lasten orkesterista. Tai nämä jotka väittävät kuvia ja nauhoitteita tekaistuiksi ja lapsia lapsinäyttelijöiksi.

Tämä siis sillä tekosyyllä, että rikoksesta epäillyt vanhemmat on pakko pidättää tutkintavankeuteen ja että heidät on tällöin pakko erottaa. Näinhän se on Suomessakin, että lapset eivät voi seurata vanhempiaan tutkintavankilaan, alle 2-vuotiaita lukuun ottamatta. Epäilemättä tämä "tekninen ongelma" on juuri ollut se mitä on haluttukin – onhan se sanottu suoraan, että kyseessä on tarkoituksellinen "tough deterrent". Ja sitten selitellään, että ei voida mitään.

Tämä tapaus on kyllä toiminut hyvänä testinä, millä löydetään yhteiskunnan sairaimmat paskiaiset niin maailmalla kuin kotimaassakin.

Länsimaissa on usein aika kovaa ja kyseenalaista politiikkaa, josta voi jollain lailla vielä väitellä, mutta tässä meillä on nyt ollut lukuisia henkilöitä, jotka puolustavat puhdasta pahuutta (NY Times). Suomessa näitä sankareita sitten fanitetaan erityisesti moraalisesti korkeissa kristilliskonservatiivisissa piireissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset