*

Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

OPS: "Perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta"

Aito avioliitto -aktivistien parissa viime vuonna levitetyn Seta -kiellon seuraaja on julkaistu Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla. Kyse on pari viikkoa sitten Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla julkaistusta Peruskoulu -lomakkeesta, jonka tarkoituksena on puolustaa yhdistyksen arvot jakavien vanhempien oikeuksia.

Kiellämme lapsemme osallistumasta uskonnon ja omantunnon vapauslain perusteella koulussanne mahdollisesti järjestettäviin Setan vierailutunteihin. Kielto koskee myös opetusta, mihin käytetään tietoa sukupuolesta Opetushallituksen laatiman 'Tasa-arvotyö on taitolaji ’- oppaan pohjalta. Lapsemme vanhempina emme hyväksy, että opetetaan sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi (s.67), että jokaisella on oikeus itse päättää, mitä sukupuolta hän on (s.13) …”, todetaan Peruskoulu -lomakkeen alussa.

Lomake on tarkoitus toimittaa koulun rehtorille.

Aiempi vastaava Seta -kielto nousi uutisotsikoihin viime vuonna. Uutisoinnin yhteydessä Opetushallitus (OPH) teki selväksi, että koulussa käytettävästä oppimateriaalista ja opetuksen sisällöstä eivät huoltajat suinkaan päätä, vaan koulu ja opettaja.

OPH totesi myös, että opetuksen sisältö seuraa perusopetuslain määräämää opetussuunnitelmaa (OPS), josta kieltäytyminen ei käy päinsä.

OPH muistutti myös siitä, että mikäli kotona ei tueta koulun opetusta, siitä voi seurata lapselle ristiriita, mikä ei ole lapsen edun mukaista.

OPH:n vahvistama perusopetuksen OPS toteaa, että perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.

OPS pyrkii omalta osaltaan heijastamaan voimassa olevaa tasa-arvolakia, joka ottaa huomioon tavallisen miehen ja naisen välisen tasa-arvon lisäksi huomioon myös sukupuolivähemmistöt.

On erittäin ikävää, että Aito avioliitto -yhdistys lomakkeineen pyrkii jälleen saamaan aikaa hämmennystä kouluyhteisöissä tavoitteillaan, jotka rikkovat koulujen monipuolista sivistystehtävää vastaan.

On lapsen edun mukaista saada kasvaa kohti elämän moninaisuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Lähteet:

”Nyt tuli "Seta-kielto" – mitä vanhempi voi kieltää koulua opettamasta lapselleen?”. Helsingin Uutiset, 13.10.2016

”Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014”. Opetushallitus, 2014

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

En ole uskovainen, enkä ole myöskään arvokonservatiivi, mutta silti hieman epäilen sitä mitä tuosta tulee. Maailmalla kun samanlaista puuhaa on puuhattu, niin se on johtanut esim. alaikäisten hormonihoitoihin ja seksuaalivähemmistöjen määrän räjähdysmäiseen epänormaaliin nousuun koulutetuissa lapsissa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Mihin viittaat lauseella "Maailmalla kun samanlaista puuhaa on puuhattu"?

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Avaamalla setalle sun muille vastaaville kanava vaikuttaa suoraan lapsiin ja heidän oppimiinsa asioihin. Kyseiset järjestöt kuitenkin ajavat omia asioitaan ja heidän vaikutus ei ole kovinkaan puolueetonta. Omasta mielestäni lapset olisi hyvä jättää kaiken poliittisen vaikutuksen ulkopuolelle ja antaa heidän elää lapsina, kunnes he ovat täysi-ikäisiä. Sitten täysi-ikäisinä he saisivat tehdä mitä ikinä haluavatkaan.

Linkit vielä noihin juttuihin, jotka mainitsin.

http://www.theaustralian.com.au/life/weekend-austr...

https://youtu.be/vqSdcvIz4VI

"In fact, it is now permissible for children to take puberty blockers to suppress sex hormones such as oestrogen or testosterone without needing court approval."

http://www.sbs.com.au/news/article/2013/09/17/tran...

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #3

Seta on puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tekee omalla sarallaan ihmisoikeustyötä.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #4

Seta on poliittisesti sitoutunut eturyhmäjärjestö. Samanlainen kuin vaikka AKT on.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #6

No mutta sittenhän Aito avioliitto yhdistyskin on poliittisesti sitoutunut eturyhmäjärjestö. Samanlainen kuin vaikka AKT on.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #4

En kiistä sitä, että he ovat tehneet töitä ihmisoikeuksien puolesta. Seta on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta ei kuitenkaan poliittisesti sitoutumaton. He ajavat omien jäsentensä asiaa.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski Vastaus kommenttiin #7

"Seta on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta ei kuitenkaan poliittisesti sitoutumaton. He ajavat omien jäsentensä asiaa."
Tuon määritelmän mukaan kaikki yhdistyksen joissa on jäseniä ovat poliittisesti sitoutuneita.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #12

Politiikka on "kansalaisia koskevaa vaikuttamista" ja sitten on on myös sanottu, että "henkilökohtainen on poliittista". Blogikirjoittaminen Uuteen Suomeen on myös poliittista, jos sillä kirjoittamisella haluaa vaikuttaa mielipiteisiin...

Käsittääkseni kovinkaan moni Puheenvuoron blogisti ei kirjoita blogeja huvin vuoksi ja oman kielenhuoltonsa harjaannuttamiseksi ikään kuin kirjoitusharjoituksena.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #7

"Valtakunnalliseen Setaan ei ole mahdollista liittyä henkilöjäseneksi. Setan jäsenjärjestöjen jäseneksi voit liittyä jäsenjärjestöiden omilla liittymissivuilla, joista on oma linkkilista täällä. Jäsenmaksut vaihtelevat jäsenjärjeistöittäin. Jäsenmaksut ovat järjestöille merkittävä tulonlähde, jolla tehdään vaikuttavaa ihmisoikeustyötä ja ylläpidetään laadukkaita, maksuttomia sosiaalipalveluita. Jäseneksi voi liittyä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta."

http://seta.fi/jasenjarjestot/

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski Vastaus kommenttiin #4

Hieman eri näkökulma Setasta:

"Seta antaa näyttöä syrjinnästä

Seksuaalivähemmistöliikkeen asianajajaa näyttelevä Seta ry on mädäntynyt pelkäksi vihervasemmiston käsikassaraksi, jossa ei pystytä ymmärtämään, mikä ero on kuulumisessa seksuaalivähemmistöön tai etniseen vähemmistöön. Ei ymmärretä myöskään eroa, joka on kansalaisella ja laittomalla siirtolaisella.

Ymmärrettävää on, että Seta haluaa nyt diskriminoida homoja, sillä yhdistys yrittää osoittaa meille suomalaisille homoille, miltä syrjinnän kohteeksi joutuminen tuntuu oman vähemmistön sisällä.

Niinpä siellä ei kuulla mitään järkeen perustuvaa puhetta, joka poikkeaa yhdistyksen matalamielisestä järjestöretoriikasta. Tämä on vahinko, sillä yhdistys voisi tehdä järkevääkin politiikkaa, ja monet homot ja lesbot ovat ihan kunnon ihmisiä eivätkä mitään maahanmuuttopropagandaa tukevia Terijoen hallituksen agentteja."

Blogi: Jukka Hankamäki, ti 04.07.2017 10:25
http://beta.oikeamedia.com/o1-26722

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #11

Usassa seksuaalivähemmistöjä kammetaan jo pois progressiivisesta pinosta ja jos he eivät kumarra pinossa syrjitymmässä asemassa oleville, niin he tietenkin syrjivät näitä. Heidän lippuunsa esim. lisättiin musta ja ruskea raita päällimäiseksi. Lisäämistä vastaan olevat tietenkin olivat rasisteja.

https://www.upi.com/Top_News/US/2017/06/15/Black-b...

Black lives matter on pysäyttänyt heidän kulkueensa ja vaatinut parempaa kohtelua tummille. Asiaa kritisoineet olivat taas rasisteja.

https://www.buzzfeed.com/laurenstrapagiel/black-li...

Ennustan, että jossain vaiheessa koko homma romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Siksi olisikin hyvä, ettei noilla eri järjestöillä olisi paljoa valtaa muihin kuin omiin jäseniinsä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #3

No, niitä hormonivalmisteita käyttävät jo nyt teini-ikäiset ihan luvan kanssa ja lääkärin määärykselle. Esimerkiksi e-pillereitä käytetään varsin yleisesti kuukautiskipujen ja aknen lieventämiseen...

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #5

Tiedät hyvin, että e-pillereillä sun muilla ei saada aikaan peruuttamattomia fyysisiä muutoksia toisin kuin vahvemmilla hormonivalmisteilla.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #8

E-pillereitä popsimalla on riski saada veritulppa, mikä voi sekin olla lopullinen muutos olotilaan.

Blokkereiden avulla murrosikää siirretään ja annetaan sille transnuorelle aikaa sopeutua aikuistuvaan kehollisuuteensa ja aikaa harkita sitä, millaisen hän itse oikeasti toivoo sukupuolen ilmiasunsa olevan. Läheskään kaikki transihmiset (edes transsukupuoliset) eivät tarvitse radikaaleja kirurgisia kehonmuokkaustoimenpiteitä kehodysforian selättämiseksi...

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen Vastaus kommenttiin #8

"e-pillereillä sun muilla ei saada aikaan peruuttamattomia fyysisiä muutoksia"

Nämä "peruuttamattomat fyysiset muutokset" ovat kiintoisa laiskan mielen mantra. Esim. meikälle aiheutettiin alakouluiässä peruuttamattomia fyysisiä muutoksia hampaiden oikomishoidolla, mistä seurasi kaikenlaista kipua ja vaivaa eikä kukaan muistaakseni kysynyt, tahdonko itse hampaani ojennukseen. Jos peruuttamattomat fyysiset muutokset sinänsä ovat tuomittava asia, miksei tällaista paheksuta?

Toisekseen, murrosiän alkua lykkäävillä hormoneilla ei saada aikaan peruuttamattomia fyysisiä muutoksia, vaan päin vastoin estetään peruuttamattomat fyysiset muutokset.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #20

"Toisekseen, murrosiän alkua lykkäävillä hormoneilla ei saada aikaan peruuttamattomia fyysisiä muutoksia, vaan päin vastoin estetään peruuttamattomat fyysiset muutokset."

Lähdettä tälle ja mielellään jotain tieteellistä. Ei ihan ensimmäinen ajatus niiden vaikutuksesta kasvavaan ihmisiseen ole, että ne olisivat täysin turvallisia.

Tietääkseni noita blokkereita on käytetty aikaisemmin tyrehdyttämään liiallinen tai liian aikainen hormoonituotanto. Täysin terveisiin niiden vaikutusta on tutkittu vähemmän.

Ainakaan luusto ei näyttäisi tykkäävän kovinkaan hyvää.

http://wpath2016.conferencespot.org/62620-wpathv2-...

"This delay may compromise bone health later in life."

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen Vastaus kommenttiin #24

Niin, eihän tuossa linkkaamassasikaan tutkimuksessa ole osoitettu peruuttamattomia fyysisiä muutoksia. Jos ken puhuu että jokin lääkitys aiheuttaa sellaisia, niin todistustaakka lienee hänellä.

Ilman muuta ihan kaikilla lääkkeillä on riskinsä ja sivuvaikutuksensa ja on hyvä että sivuvaikutuksia tutkitaan. Lääkkeitä määrätään sitten riskit ja hyödyt arvioiden.

Ymmärtääkseni ne, joiden kohdalla lääkitystä käytetään estämään liian varhainen murrosikä, ovat myös useimmiten täysin terveitä, vain harvoin on kyse esim. aivokasvaimesta. ("In most cases, the process is normal in every aspect except the unusually early age, and simply represents a variation of normal development", sanoo Wiki.)

Näissä tapauksissa lääkitys vain aloitetaan nuorempana kuin transnuorilla, joten sivuvaikutusten riski on suurempi. Jos joku on huolissaan transnuorten lääkitsemisestä mutta ei näiden varhaisen murrosiän kokevien lasten lääkitsemisestä, huolen motiiviksi on luontevaa ajatella pelkkää transvastaisuutta.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #25

"Jos ken puhuu että jokin lääkitys aiheuttaa sellaisia, niin todistustaakka lienee hänellä."
Tunnustan, että tällä hetkellä ainoa tiedetty peruuttamaton fyysinen muutos on pituuskasvun häiriintyminen, jonka johdosta blokkereita ottavan pituus on eri kuin mitä se ilman niitä olisi ollut. Eli ei kovinkaan suurta vaikutusta. Pointti olikin ihan eri.

"Ilman muuta ihan kaikilla lääkkeillä on riskinsä ja sivuvaikutuksensa ja on hyvä että sivuvaikutuksia tutkitaan. Lääkkeitä määrätään sitten riskit ja hyödyt arvioiden."
Lääkkeitä on alettu käyttämään 80-luvulla alkuperäiseen tarkoitukseen ja paljon myöhemmin transnuorten avuksi. Pitkäaikaisia myöhemmin esiintyviä vaikutuksia ihmisiin ei siis voi vielä tietää.

"Jos joku on huolissaan transnuorten lääkitsemisestä mutta ei näiden varhaisen murrosiän kokevien lasten lääkitsemisestä, huolen motiiviksi on luontevaa ajatella pelkkää transvastaisuutta."
Blokkereita tällä hetkellä ei käytetä pelkästään transnuoriin. Suurin osa blokkereiden saajista ei ole transnuoria. Jos pitää lasten ja nuorten fysiologian erilaisena pitäminen lääkityksen kannalta on transvastaisuutta, niin ilmeisesti olen transvastainen ja siihen onkin hyvä lopettaa tämä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #3

Mitä tulee tuohon alaikäisille suunnattuun seksuaali- ja sukupuolivalistukseen, niin tokihan me tiedämme kehityspsykologiasta jo sen verran, että lapsi ikäkautensa huomioiden omalla tavallaan jo varhain tietoinen omasta sukupuoli-identiteetistään ja myös utelias seksuaalisen minäkuvansa suhteen.

Asiallinen ja lapsen identiteettiä vankistava opastus opetuksen tukena on suotavaa tuli se valistus sitten asiaan perehtyneeltä järjestöltä tai lapsen kasvatukseen osallistuvilta varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen ammattihenkilöiltä. Käsittääkseni sukupuolisensitiivinen pedagogiikka kattavana kasvatuksen osa-alueena on lasten ja teini-ikäisten parissa työskenteleville henkilöille jo osa yleistä ammattitaitoa :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolisensitiivin...

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski Vastaus kommenttiin #9

Kannattanee lukea myös todellista kokemusta omaavan henkilön mielipiteitä, ei ole mikään yksinkertainrn asia!

http://mustaorkidea.blogspot.fi/2017/08/transun-fi...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #14

"Musta Orkidea" -nimimerkin kokemukset ovat omanlaisiaan, mutta eivät yleisty hänen selkeästä sosiaalisesta älykkyydestään huolimatta kaikkien transihmisten kokemuksiksi. Muunkinlaisia selviytymistarinoita on luettavissa :

https://transsissa.vuodatus.net/sivut/muita-blogej...

Transidentiteettien moninaisuudesta :

http://yonsupi.blogspot.fi/2017/08/transsukupuolis...

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Nämä ovat poliittiseen ideologiaan perustuvaa propagandaa, ei sen kummempaa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

" Kielto koskee myös opetusta, mihin käytetään tietoa sukupuolesta Opetushallituksen laatiman 'Tasa-arvotyö on taitolaji ’- oppaan pohjalta"

Niin. Tasa-arvolain perusteella peruskouluilla on velvollisuus laatia toiminnalliset tasa-arvosuunnitelmat ja mainittu opas on julkaistu näiden suunnitelmien laadinnan tueksi. Kyseinen julkaisu noudattaa tarkoin OPS 2016:n linjauksia.

http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koul...

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Olisi varmaankin toinen ääni kellossa, jos OPH olisi arvokonservatiivien käsissä. Silloin vanhemmat saisivat ilman muuta välittää omat näkemyksensä lapsilleen tiettäväksi. Tuota kohtaa, että "OPH muistutti myös siitä, että mikäli kotona ei tueta koulun opetusta, siitä voi seurata lapselle ristiriita, mikä ei ole lapsen edun mukaista." on pidettävä aivan käsittämättömän ylimielisenä ja se lähentelee hengeltään jo fasismia.

Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerrotaan vähemmistöjen olemassaolosta ja niiden oikeuksista päättää vaikkapa omasta sukupuolestaan, mutta silloin on kerrottava, että sukupuolen "korjaaminen" on lääketieteen kehityksen myötä mahdollistettu asia.

Seta ja sille myötämielinen OPH ovat ottaneet toimintatavakseen jälleen kerran militantin linjan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset