*

Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

RKP:n ohittaminen hallitusneuvotteluissa 2015 oli virhe

Yli vuosisadan menestyksellä Suomen ruotsinkielisen väestön ja lukuisten muiden etnisten vähemmistöjen asioita maassamme ajaneen Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ohittaminen hallitusneuvotteluissa ei saa enää toistua. RKP:n nimeäminen takiaispuolueeksi ja hylkääminen hallitusneuvottelujen 2015 ulkopuolelle oli arvoton näytelmä, jonka primus motorina toimi Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Soini, huolimatta siitä, että pääministeri Sipilä väittää asian olleen hänen päätöksensä.

RKP toimi ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja yli kolmen vuosikymmenen ajan hallitusvastuussa. Näistä asemista käsin puolue on johdonmukaisesti ajanut arvoliberaalin ja avoimen yhteiskunnan asiaa. RKP:n ex-puheenjohtaja Haglund totesi hallitustunnustelujen 2015 aikana, että Sipilän tavoite oli koota konservatiivi hallitus. Tämä on näkynyt hallitustyöskentelyssä erikoisina näytelminä varsinkin HLBTI-oikeuksien suhteen mutta myös maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassa.

RKP on lunastanut paikkansa vähemmistöjen asioiden ajajana ja ottanut aidosti etäisyyttä menneisyydessä puolueen karaktääriä värittäneisiin ilmiöihin.  Kyse ei ole siis enää mistään pelkistä ruotsinkielisten asioista kiinnostuneesta puolueesta.

Maan poliittisen johdon tosiasiallinen suhtautuminen vähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksiin on erittäin tärkeä indikaattori, joka antaa viitteitä esimerkiksi poliittisen johdon tosiallisesta suhteesta perustuslakiin.

Ei olekaan välttämättä mikään ihme, että perustuslaillisiin ongelmiin on törmätty.

Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Soinin ylimieliset ”takiaispuolue”-letkautukset olisi ehkä kannattanut jättää sanomatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuSavikivi kuva
Markku Savikivi

RKP on ruotsinationalistinen pohjoismaiden suurimpaan kansanryhmään samaistuva puolue, joka haluaa alistaa suomalaisia pohjoismaisissa yhteyksissä, kuten Pohjoismaiden neuvostossa.

RKP:n on ollut myös Uppsalan rotutieteen laitoksen ugrivihamielinen etäispesäke. RKP:n ideologi rotutohtori A. O. Freudenthal on rasismin esitaistelija Suomessa.

Olen sen puolueen suhteen niin epäluuloinen, että arvelen sen vähemmistöjä (paitsi suomalaisia) suojelevan taktiikan tarkoituksena olevan suomalaisuuden heikentäminen Suomessa ja sitä kautta lisätä pohjoismaiden suurimman kansan, ruotsalaisten, vaikutusvaltaa maamme rajojen sisäpuolella.

Olen varma, että näkökannalleni löytyisi todisteita vaikka minkä verran, jos tutkittaisin RKP:n puheenjohtajien ja muiden merkittävien vaikuttajien kirjeenvaihtoa ja puheita yli sadan vuoden varrelta.

En ymmärrä, miten tuollaisen vieraan nationalismin edustajan läsnäolo hallituksessa olisi Suomelle hyväksi.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

On anteeksieksiannettavissa olevaa tietämättömyyttä vetää esiin yksittäisiä kantoja opista,mikä oli mainitun henkilön elinaikana vallalla oleva käsitys.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Suotaneen anteeksi mutta minulle syntyy vaikutelma, että mahdetaanko tässä kehitellä salaliittoteorioita?

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"RKP on lunastanut paikkansa vähemmistöjen asioiden ajajana"
Todellakin, Suomen ruotsinkielisen vähemmistön asioiden ajajana. Toivoisin kirjoittajalta kannanottoa siihen, onko oikein, että esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeus- ja lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsee ruotsinkielisen kiintiön perusteella jopa 6 pistettä heikoimmilla pääsykoetuloksilla kuin suomekieliset omissa pääsykokeissaan. Tuo pistemäärä merkitsee käytännössä sitä, että kymmeniä suomenkielisiä hakijoita jää rannalle suuremmalla pistemäärällä kuin opiskelemaan päässeet ruotsinkieliset.
Miksi pääsykokeita ei voida tehdä niin, että ne ovat suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset, joista parhaat valitaan.
Ei, koska taannoin Lars Olof Kristian Gestrin halusi, että ruotsinkielisten privilegia arvostetuimpiin koulutuksiin sementoidaan kiintiöillä, mihin Suomen silloinen typerä hallitus suostui.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Lainaus perustuslaista:

"Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/1999073...

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Kirjoittaja vetää esille perustuslain. Perustuslaki todellakin määrää: "Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

Tuo ei ole mikään vastaus sille, että ruotsia äidinkielenään puhuville nuorille järjestetään suomenkielisiä nuoria parempi mahdollisuus saada koulutuksen avulla yhteiskunnan arvostetuimmat ja rahakkaimmat ammatit.

Perustuslaki kun ei määrää, että ruotsia äidinkielenään puhuvalla tulee olla äidinkielensä perusteella suomenkielistä helpomipi saada arvostettu ja rahakas ammatti.
Jos ns. koulujen pakkoruotsi ei riitä perustuslain pykälien täyttämiseen, vaan sitä pitää tilkitä vielä ruotsinkielisten privilegioilla, miksei koulujen pakkoruotsista voida luopua?
Ymmärän sen, että jokaisen tulee saada palvelua omalla äidinkielellään, mutten sitä, että jouko suomenkielisiä tyhmempiä ruotsinkielisiä nuoria saa opiskelupaikan Helsingin yliopiston oikeus- ja lääketieteeliseen pelkästään äidinkielensä vuoksi.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #20

"jouko suomenkielisiä tyhmempiä ruotsinkielisiä nuoria saa opiskelupaikan Helsingin yliopiston oikeus- ja lääketieteeliseen pelkästään äidinkielensä vuoksi"

Anteeksi mitä?!!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #30

Jospa kommentin kirjoittaja on ruotsinkielinen?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #20

"Koulutuksen perusteella" ei Suomessa järjestetä työpaikkoja vaan jokaisen on opiskelujen jälkeen itse se työpaikka etsittävä.
Tunnetusti kielitaitoinen saa helpommin töitä ja kielivähemmistöömme kuuluvat hallitsevat yleensä hyvin molemmat kotimaiset kielet, mika ei toteudu kielienemmistöön kuuluvien joukosta. Vastaavasti vaihto-opiskelijoina olleet pystyvät osoittamaan kielitaitonsa helposti kun CV:ssä on ulkomailla suoritettuja tutkintoja.

ÄO-tutkimusta kieliryhmien välillä Helsingin yliopistoon päässeille ei liene järjestetyn.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#2

Mä pidän kouluruotsin ansiona sitä että suomenkielinen voi hakeutua koulutukseen myös ruotsinkielisten kiintiöiden kautta. Sama koskee tietenkin kaikkea ruotsinkielistä koulutusta, ammattikorkeakouluja myöten.

Ilman koulussa opittua ruotsia se rajaisi suomenkieliset ulkopuolelle.

RKP:llä ei tosin ole mitään tekemistä sen asian kanssa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomenruotsia ymmärretään täydellisesti kaikkialla Manner-Skandinaviassa, tosin juutin vastatessa voi tulla ymmärtämisongelmia. Siinäkin mielessä se on käyttökelpoinen kieli.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mielestäni on luonnollista, että Suomessa järjestetään ruotsinkielistä lääkärikoulutusta, kun kerran maa kaksikielinen on.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"Mielestäni on luonnollista, että Suomessa järjestetään ruotsinkielistä lääkärikoulutusta, kun kerran maa kaksikielinen on."

Toki ja olisin itsekin voinut selvitä umpisuomalaisena ruotsinkielisestä yliopistokoulutuksesta. Olisin kait selvinnyt jopa psykiatriksi.
Pointti on siinä, että juuri arvostetuimpiin tiedekuntiin, lukemaan lääkäriksi ja oikeusoppineeksi, varataan ruotsinkielisille heidän väestönosuuttaan moninkerttainen kiintiö opiskelupaikkoja, suomalaisopiskelijoita pienemmällä pistemäärällä. Tutkikaa Helsingin yliopiston hakuohjeet ja sisäänotettujen opiskelijoiden pistemäärät vuodelta 2017.

Kysymys ei ole palvelujen saannista omalla äidinkielellä, vaan ruotsinkielisen kansanosan ikiaikaisesta etuoikeudesta miehittää arvostetuimmat ja rahakkaimmat ammatit. Miksi kiintiöitä ei ole esim. putkimiehiksi, myyjiksi ja puusepiksi valmistuville? Hekin ovat asiakapalvelijoit.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #23

Ei Suomessa minun tietääkseni ole missään oppilaitoksessa mitään kiintiötä "ruotsinkielisille", keitä he sitten olisivatkaan.

Äidinkielihän on sinänsä ilmoitusasia.Du kan bli finlandssvensk när Du vill.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #29

Niin juu, äidinkielihän on koska vain vaihdettavissa, joten eihän ruotsinkielisten suosimisessa ole mitään vikaa! Logiikka tuokin, joskin kieronlainen.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #23

Suomessa on ruotsinkielisiä ammattikouluja, joista valmistuu luettelemiisi palveluammatteihin.
Noihin ruotsinkielisiin oppilaitoksiin voi suomenkielinenkin hakea, mikä varmasti antaisi selkeän edun työmarkkinoilla suomenkieliselle nuorelle.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Soinin boikotti olla antamatta haastatteluja joillekin medioille oli toki virhe. Mutta ihan hyvä se oli, että RKP sai, ja saa toistaiseksi, olla oppositiossa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Allekirjoitan blogin sanoman täydellisesti.

RKP on ainoa järkevä arvoliberaalinen puolue Suomessa. Vihreätkin ovat tavallaan, mutta niillä on omat kulttidogminsa. RKP edustaa sitä kansainvälistä maailmaa, mikä muilta puolueilta puuttuu ja katsoo maailmaa ulospäin.

Toisaalta pitää samaan hengenvetoon todeta, että olisin kernaasti nähnyt RKP:n johdossa mieluummin jonkun Carl Haglundin kaltaisen hahmon kuin Anna-Maja Henriksonin, jolla on taipumus katsoa pelkästään Ruotsiin päin lainsäädännöllisessä kehityksessä. Ja Ruotsihan on tunnetusti Suomen ohella yksi Euroopan ahdasmielisimmistä ja omituisimmista valtioista.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ruotsin, tai Suomenkaan, kutsuminen tunnetusti ahdasmieliseksi eurooppalaisessa viiteryhmässä on aika omituista.

Unkari, Puola, Viro, ylipäätään entiset itä-Blokin maat ovat ahdasmielisiä. Irlanti omalla tavallaan, brexitin jälkeinen Britannia. Norjakin on omalla tavallaan umpioituneempi. Ruotsi on tunnetusti vapaamielinen maa jopa niin, että toisilla on tapana paheksua sen vapaamielisyyttä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lainsäädännöllisesti Suomi ja Ruotsi ovat tiukkoja valtioita Euroopassa. Lisäksi myös lakien pikkutarkan noudattamisen kannalta ajatellen.

Esimerkkejä on vaikkapa alkoholilainsäädäntö, prostituutiolainsäädäntö, liikennerikelainsäädäntö ja siihen liittyvät tuomiot sekä tiukka tulkinta, yliampuva tasa-arvolainsäädäntö j.n.e. Me edustamme täällä sellaista luterilaista "peräpohjolaiskulttuuria", jota ei esimerkiksi Tanskassa tai Virossa noudateta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Harmillista, kun ei täällä Lahdessa voi äänestää RKP:tta, paitsi Brysseliin.

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

On anteeksiannettavissa olevaa tietämättömyyttä vetää esiin yksittäisiä kantoja
opista,mikä oli mainitun henkilön elin aikana vallalla oleva käsitys.Tarkoittaako
tämä sitä,että myös natsien siis Hitlerin rotuoppi olisi jotenkin ymmärrettävissä
silloiseen vallalla olevaan käsitykseen

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"RKP on lunastanut paikkansa vähemmistöjen asioiden ajajana".
Huomattu on. Montakohan miljardia tuo "vähemmistöjen asioiden ajaminen" on suomenkielisille suomalaisille maksanut ja paljonko vielä maksaa... Tolkuttomasti liian paljon. Yritin talvella selvittää v. 2016 valtion budjetista pakkoruotsin ja "kaksikielisyyden" kustannuksia, mutta oli ne hyvin piilotettu. Sekin mitä löysin oli paljon ja ilmeisesti paljon enemmän jäi piiloon.

RKP:n suurin synti on suomalaisten huono kielitaito, vaikka sitä nykyään tarvittaisiin.
Se, että osaa suomea, suomenruotsia ja kontinkieltä ei ole kielitaitoa. Ollakseen kielitaitoinen on osattava äidinkielen lisäksi mielellään useita hyödyllisiä kieliä.
Pakkoruotsilla ei pärjää muualla kuin pienessä osassa Suomea. Riskssvenskaakin puhuu koko maailmassa vain n. 10 miljoonaa. Englantia muutama miljardi ja saksaakin 100 miljoonaa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"RKP:n suurin synti on suomalaisten huono kielitaito, vaikka sitä nykyään tarvittaisiin."

Millä ihmeen laskuopilla laitat nimenomaan ja yksinomaan RKP:n syyksi kuvailemasi tilanteen?

Mitä tulee suomalaisten kielitaidon tasoon, suotavaa olisi, että hieman tervettä itsetuntoa kaiveltaisiin sieltä jostakin, mihin se ilmeisesti on piilotettu.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Aika erikoista väittää 4,5 % puolueen päättävän siitä mitä kieliä kouluissa opiskellaan.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #14

Pienillä puolueilla voi olla suhteettomasti valtaa niille tärkeissä asioissa, jos niitä tarvitaan enemmistöhallituksen muodostamiseen. Esim. Israelissa uskonnollisilla puolueilla on ollut vähän samanlainen asema kuin RKP:llä meillä. Ne suostuvat isompien puolueiden politiikkaan, kunhan niille tärkeät pikkuasiat toteutuvat. Tuloksena Israelissa on paljon tiukemmat uskonnolliset säädökset (kuten "sapattihissit"), kuin mitä kansalaisten enemmistö haluaisi, meillä vastaavasti ruotsin kielen ylikorostunut asema. Pakollinen ruotsin kieli peruskoulussa, lukioissa ja jopa korkeakouluissa on tulosta RKP:n kanssa tehdyistä lehmänkaupoista.

Nyt kun RKP on saatu vihdoin oppositioon, olisi pakkoruotsista luopuminen parasta alkaa korkeakouluista, joihin se lisättiin joskus 1970- tai 1980-luvulla. Sen tuntuman perusteella, joka minulla on yliopistojen opettajiin ja opiskelijoihin, tätä pidetään jokseenkin tarpeettomana rasitteena.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Jos minä saisin päättää niin Suomessa opiskeltaisiin ala-asteelta lähtien saksaa ja japania. Ehkä jo sitä ennen esperantoa.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Nykyisen hallituksen suhtautuminen tasa-arvoon ilmenee jo hallitusohjelman kirjauksesta, jossa maassamme vallitseva tasa-arvon tila todetaan lakonisesti yhdellä lauseella : -"Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia".

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimet perustuvat tällä hetkellä edellisten hallitusten aikana sovittujen ohjelmien ja säädettyjen lakien täytäntöönpanoihin.

RKP pitää toki yksittäisiä vähemmistöasioita tärkeinä poliittisesti edistettävinä kohteina, mutta väittäisin ihan näppituntumalta että Vasemmistoliitossa ja ehken myös osittain Vihreissä ja SDP:ssa vähemmistöryhmiin kohdistuva syrjintä osataan paremmin sekä tarkentaa liittyväksi laajempiin taloudellista valtaa hamuavien ylläpitämiin sortomekanismeihin että osataan myös paremmin antaa tilaa ja kuuluvuutta syrjinnän kohteina olevien omalle äänelle.

Esimerkiksi seksityöläiset ovat eräs vaihtelevia syrjinnän muotoja kokeva vähemmistöryhmä, johon RKP:ssa suhtaudutaan lähinnä holhoavasti...

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

""Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia"."

Kuinka nyt vaan yht'äkkiä keskellä yötä, sen jälkeen kun olin kuskiksi lupautunut, tulikin mieleeni, että tuon lauseen pitäisi kuulua: "Kaikki ovat tasa-arvoisia." - jätetään siis siitä tuo sukupuolierottelu pois - TÄH?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Ei ikinä enää RKP:tä. 60-luvulla he tekivät lehmänkaupat pakollisesta ruotsinkielen opiskelusta.

RKP voi keksiä jotain taas lehmänkauppoja, jos pääsisivät valta-asemaan.

Kaikki puolueet ovat mielestäni paskaisia puolueita ja sopivat aina kaikesta mikä on lähtökohdiltaan heidän etuuksien mukaista.

Parhaat puolueet ovatkin ne ulkopuoliset puolueet, ketkä eivät ole korruptoituneita eikä kiinnosta oma etu vaan kansalaisten etu.

Minä vihaan kaikkia nykyisiä puolueita.

Käyttäjän tuomosalovaara kuva
Tuomo Salovaara

Jörn Donner totesi aikoinaan, ettei Rkp ole oikeastaan lainkaan puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä. Se on pelkkä ruotsinkielisten etujärjestö, jota kiinnostavat vain "svenska frågor".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juu, ehkä aikoinaan. Hänhän kuului 60-luvun vasemmistolaisliikkeeseen hyvinkin aktiivisesti ja tuli valituksi mm. Helsingin Kaupunginvaltuustoon SKDL:n listoilta.

Mutta on jo vuosikymmenet sen jälkeen ollut turvallisesti takaisin RKP:n riveissä.

Käyttäjän MarkkuSavikivi kuva
Markku Savikivi

Markku Turpeinen 8.7.2017 18:55

"Miksi pääsykokeita ei voida tehdä niin, että ne ovat suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset, joista parhaat valitaan.
Ei, koska taannoin Lars Olof Kristian Gestrin halusi, että ruotsinkielisten privilegia arvostetuimpiin koulutuksiin sementoidaan kiintiöillä, mihin Suomen silloinen typerä hallitus suostui."
---------------

"Miksi pääsykokeita ei voida tehdä niin, että ne ovat suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset, joista parhaat valitaan."

No tietenkin siksi, että RKP on ollut liian kauan hallituksessa.

RKP on määrätietoisesti pyrkinyt sortamaan pohjoismaista kielivähemmistöä, suomalaisia. Pohjoismaiden neuvoston työkieliin voitaisiin lisätä suomi. Saahan EU -parlamentissakin suomea puhua. Englanti olisi kuitenkin työkielenä paras, koska sitä opiskellaan kaikissa pohjoismaissa ja myöskin maissa on paljon väestöä, jonka englanti on paremmalla tolalla kuin maan pääkieli. Sitäpaitsi kokouksessa on ollut pohjoismaiden ulkopuolisiakin tarkkailijoita, kuten esimerkiksi Baltian maat.

Mutta kuten sanottu RKP pyrkii tilaisuuden tullen sortamaan suomea puhuvia. Myöskin pakolaispolitiikassaan RKP pyrkii suomalaisten sortoon, koska se näyttää laskelmoivan, että lähinnä suomalaiset joutuvat "positiivisen syrjinnän" kohteiksi samoin kuin surujen ollessa suosikkeina.

"Positiivisen syrjinnän" perusperiaate on kuitenkin se, että taloudellisesti paremmin menestyvä kansanosa tinkii oikeuksistaan heikommin menestyvän kansanosan hyväksi. RKP pelaa pokeria väärin. Aikoinaan isäukko huomasi pokeripöydässä väärinpelurin ja alkoi asiasta vihjailla. No, peluri kimpaantui ja ryntäsi puukko kourassa huomauttajan kimppuun. Saas nähdä, koska RKP kimpaantuu ja ottaa moran esiin.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Siis, että suomen kielen puhuminenko olisi suorastaan kiellettyä Pohjoismaiden neuvostossa?!

Käyttäjän MarkkuSavikivi kuva
Markku Savikivi

Meikämanne on vaatinut muutosta jo kauan. Mutta RKP:n simputtajakaarti on ollut muutosta jarruttamassa.

http://www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/vil...

" Pitäisikö suomesta ja islannista tehdä Pohjoismaiden neuvoston virallisia työkieliä? Muutosta ovat ehdottaneet Pohjoismaiden neuvoston Suomen- ja Islannin-valtuuskunnat, ja siitä keskusteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston puheenjohtajiston kokouksessa marraskuussa. Asia tuli uudelleen käsittelyyn puheenjohtajiston kokouksessa Oslossa 25. tammikuuta.
25.01.2017"

--------------------
Eipä silti. Siirtyminen englantiin olisi kaikille helpointa ja halvinta. Tämä olisi helpompaa, jos vähän tingittäisiin pohjoismaisesta nationalismista. Suomalaiset ovat tinkineet nationalismistaan yli puoli vuosisataa. Mutta kiihkonationalistinen RKP ei helpolla epätasa-arvovaatimuksistaan anna periksi.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

RKP ei ole liberaali puolue.

RKP kannattaa sananvapauden kaventamista ns. vihapuhekortin varjolla. Samoin RKP kannattaa kannabiskieltolakia ja alkoholijuomien myyntiaikojen ja -paikkojen rajoittamista. RKP:lainen ministeri (en tiedä onko tämä puolueen kanta) on vaatinut myös seksikaupan kieltämistä. Ja sitten on tietysti pakkoruotsi.

Mitä mieltä RKP on kansalaisten aseenomistuksesta?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset