Veskun blogi - henkilökohtaisia näkemyksiä

Aika havahtua – Lapset ääriradikalismin uhreina puolin ja toisin

Suomi Ensin-kansanliike on tehnyt Vesalan peruskoulun päättäneestä alaikäisestä liikkeensä esitaistelijan.

Videota, missä tämä alaikäinen hakee Vesalan koululta peruskoulun päättötodistuksen Suomi Ensin -väen saattelemana, jaetaan innokkaasti kyseisen väen ja sitä aatteellisesti lähellä olevien vaikuttajien toimesta. Myös Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari on iskenyt lusikkansa soppaan. Tämä oli varsin odotettavaa.

Helsingin Vesalan peruskoulun keskiviikkoisen mielenosoituksen kimmokkeenantajana on väitetty olevan peruskoulun oppilas, joka levitettyjen tietojen mukaan on vinkannut koulunsa aamunavauksesta, jolla on kuultu katkelma Koraanista. Katkelmaa on väännelty saaden siitä toinen toistaan hirvittävimpiä versioita. Tosiasiat eivät kuitenkaan tue esitettyjä spekulaatioita.

Nostamalla videolla esitetty omien ”turvamiesten” saattelema oppilas sankarin ja kaikkien suomalaisten nuorten esikuvan asemaan, Suomi Ensin-kansanliike toimii äärimmäisen raukkamaisesti. Aikuisen vastuu erikoisesta näytelmästä yritetään häivyttää sälyttäen vastuu alaikäisen hartioille.

Vesalan peruskoululla oli osattu odottaa Suomi Ensin-kansanliikkeen keskiviikkoisen provokaation jälkeen tulevaa jälkijäristystä. Koulu oli ryhtynyt toimiin lasten turvallisuuden takaamiseksi asianmukaisella tavalla yhteistyössä poliisin kanssa. Sekä koulun johtoa että poliisia pilkataan videolla. Mainittu oppilas sen sijaan kuvataan monikulttuurisuuden uhrina, joka joutuu hakemaan todistuksensa erikseen. Totta totisesti, uhri tämä oppilas onkin. Mutta ei suinkaan monikulttuurisuuden uhri.

Vesalan koulun edustalla pidetty ”Stop islamisaatiolle” -mielenosoitus on todistettavasti onnistunut siinä, että lapset ajetaan kuin karjalauma eri leireihin aikuisten ihmisten toimesta.

Kaikki se rakentava sillanrakennustyö, jota koulun johdon ja opettajien toimesta on vuosien ajan tehty, on saatettu säröille kenties enemmän kuin se koskaan edes on ollutkaan. Koulu on ennalta odottamattomien haasteiden edessä.

Ensin maahanmuuttajataustaiset lapset on demonisoitu ja samalla peloteltu. Yksi lapsista nostetaan uhrin ja sankarillisen marttyyrin asemaan, jota markkinoidaan esikuvana kaikille kantasuomalaisille.

Lapset ovat joutuneet väkivaltaisen ääriradikalismin uhreiksi, puolin ja toisin.

On aika havahtua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Samaa mieltä siitä, että äärioikeistolainen liike käyttää hyväkseen alaikäista, yläastetta lopettavaa oppilasta.

Rehtorin toiminta ei kuitenkaan mielestäni ole oikeaa. Siinä antaudutaan rasistien painostukselle, mikä varmasti antaa pontta näiden toimille jatkossakin.

Jos fanaattiselle äärioikeistolle annetaan siimaa, sen se ottaa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Oppilaiden turvallisuus on varmistettu asianmukaisella tavalla.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Ok. Menetit uskottavuutesi täysin. Ei voi olla niin, että mielipiteestä rangaistaan ulossulkemisella.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #6

Mutta mitä sanot tilanteesta, että koulun tiedossa on tunnetusti rettelöivän Suomi ensin -väen osallistuminen kevätjuhlaan ns. turvahenkilöinä?

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Miksi koraania pitää soitella aamunavauksissa kun siellä ei buudhalaisia tai juutalaisia viisauksiakaan suvaita.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Monikulttuurisena kouluyhteisönä Vesalan peruskoululla on pidetty monikulttuurinen aamunavaus. Myös islaminuskoisten kulttuurista on haluttu esimerkinomaisesti antaa näyte.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Räävi on väärässä. Ei Koraania "soitella" aamunavauksissa. Suomalaisissa kouluissa tulee tutustua eri uskontoihin ja uskontojen historiaan. Sitä mieltä olen, että kaikenlaisten uskontojen tunnustuksellinen opetus tulee lopettaa.
Vaikka olen itse ns. jumalaton ateisti, niin en saa hepulikohtausta minkään uskonnon johdosta ja sen julistamisesta. En toki tunne kiinnostusta osallistua minkäänlaisten uskontojen jumalanpalveluksiin. Rukoilkoon rauhassa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minua huolettaa tuo, että alaikäinen tyttö roikkuu tuollaisessa paikassa aikuisten miesten seurassa.

Lisäksi videosta selviää tytön henkilöllisyys selvästi. Kukaan ei tiedä, millaisia hankaluuksia tuo video voi tytölle tulevaisuudessa aiheuttaa.

Vastuu ei todellakaan kuulu alaikäiselle tytölle, mutta eivät nämä aikuiset miehetkään sitä näemmä osaa kantaa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Niin se vain on, että alaikäistä käytetään ääriradikalismin pelinappulana.

Ei puhettakaan, että nämä aikuiset kantaisivat vastuunsa. Itse asiassahan heidän väkivaltaiseen toimintamalliinsa kuuluu se, että kaikki herätteet siihen niin sanottuun "äkshöniin" tulevat aina muualta kuin heistä itsestään. Hiekkalaatikon touhua.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Pelkkää hyväksikäyttöä. Se joka muuta väittää on hölmö ja sinisilmäinen.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mitenköhän alas Suomi ensin ryhmä vajoaakaan kansanedustaja Huhtasaaren kannustamana? Nyt värvätään lapsisotilaina "taisteluun" kun aikuisia ei löydy tarpeeksi.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Näiden suomi ensin tyyppien kannattaisi lukea satu "poika joka huusi susi"

He voisivat vaikkapa julkistaa videomateriaalia maahanmuuttajien seassa tulleista terroristeista suomalaisten kauloja katkomassa mutta kukaan ei enää uskoisi silti.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Hyvä Vesa-Matti. Kyllä tätä voisi sinunkin osaltasi hieman keppihevosteluna pitää. Omaa sädekehää kiilloitetaan. Empatiakyky puuttuu täysin tai sitä ei riitä kuin oletettujen samisten osalle.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Aloitat sentään sanoilla "Hyvä Vesa-Matti". Kaunis kiitos siitä.

Mutta mitäpä pohjimmiltasi ajat takaa? Voisitkö hieman avata ajatuksenjuoksuasi?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Empatiakyky ?
Minusta tässä osoitetaan juuri empatiaa tyttöä kohtaan.
Hänhän on joutunut hirveään ansaan.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Huolestuttavaa on, että videon esittämällä "Maidanilla" näkyi muitakin varsin nuoria ihmisiä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

"Puolin ja toisin" - kuitenkin kerroit vain siitä Suomi ensin ääriradikalismista. Mutta tänään ehkä olisi sopiva päivä muistuttaa myös siitä toisesta puolesta - joka on kasvattanut uhrimääräänsä Euroopassa jälleen. Onko näinä aikoina sopivaa julistaa arabiankielistä vihapuhetta lapsille "ramadanin kunniaksi"? Onko "monikulttuurisuus" nyt sitten ihan virallisesti kouluissa sama asia kuin islamismin levittäminen? Jos ei, niin olisit nyt siitäkin puolesta maininnut.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Terroristien levittämä käsitys Ramadanin merkityksestä on väärennetty versio siitä, mitä Ramadan todellisuudessa muslimeille merkitsee. Ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/...

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Tuula Komsi esittelet itseäsi mm. näin: " Uhka ei välttämättä ole aseellinen, vaan Suomi voidaan nujertaa myös taloudellisesti, kulttuurisesti, henkisesti ja jopa uskonnollisesti."
Onko nyt niin, että tänne on joku maa tai ryhmät valmistelemassa hyökkäystä. Kuka aikoo nujertaa Suomen taloudellisesti? Onko sinun henkinen johtajasi Paavo Väyrynen tässä mestarisi? Sinä olet Väyrysen uuden puolueen asiantuntija ja avustaja.

Kulttuurisestikin olemme sinun mielestäsi uhattuna. Mikä kulttuuri meitä uhkaa se jää epäselväksi?

"Rasismi-kortin heiluttelijoiden mielestä meidän pitäisi avata ovemme kaikille, riippumatta miten paljon tulijoista on maallemme haittaa. Rikollisiakaan ei saisi käännyttää, ja perusteena käytetään järjettömintä mahdollista: "tekeväthän suomalaisetkin rikoksia".

Tuon väitteen sinä olet vetänyt omasta hatustasi. Mistä olet lukenut, että rikollisia ei saisi käännyttää? Näinhän on aina tehty. Kahden poliisin 1997 tehdystä murhasta tuomittu toimitettiin Tanskaan 15 vuodeksi vankilaan.

Suomen koululaitos ei levitä islamia. Sen pitäisi lopettaa kokonaan kaikki uskonnon opetus. Olkoon uskonnon nimi mikä tahansa. Huolehtikoon uskonnot omistaan. Sitä ei ole valtion varoilla tehtävä.

Mitä tulee monikulttuurisuuteen yleensä, niin milloin maamme on ollut yksikulttuurinen? Ei koskaan!

Hirmutekoja osataan tehdä ympäri maailmaa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005240159.html
Nautintoaine nimeltään alkoholi on myös yksi syy tappamisen meininkiin.

Mikään uskonto ei ole rokotus hirmutekojen suorittamista vastaan. Oli sen rukouskirjan nimi sitten mikä tahansa, Raamattu tai Koraani niin sillä ei ole mitään eroa.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

"Mitä tulee monikulttuurisuuteen yleensä, niin milloin maamme on ollut yksikulttuurinen? Ei koskaan!"

Tämä onkin asia, joka tuppaa monilta kuvitteellisen yksikulttuurisuuden puolustajilta unohtumaan.

Suomi sijaintinsa vuoksi on ollut useiden eri kulttuuripiirien kohtauspaikkana iät ja ajat.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Monilla menee elämäntapa ja kulttuuri sekaisin argumenteissään

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

”Suomi sijaintinsa vuoksi on ollut useiden eri kulttuuripiirien kohtauspaikkana iät ja ajat.”

Varmasti näin on, ennen eri kulttuurit kohtasivat hyvin harvoin lähinnä vallanpitäjät silloin tällöin ja jossain määrin kauppa-aluksia vieraillessaan satamissa. (Merimiehet kohtasivat satamakapakoissa ilotytöt).

Ei rahvas kohdannut päivittäin omituisia elämänkatsomuksia omaavia kouluissa taikka sosiaalitoimistoissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #23

Juu eikä hampurilaisbaareissa eikä nettikahviloissa eikä lentokoneissa.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen Vastaus kommenttiin #23

Erilaisia kulttuureita sitä on kohdattu iät ja ajat sitten. Latinalais-amerikkalaiseen kulttuuriin tutustuminen tapahtui ollessani n.17-vuotias. Eurooppalaisen, siis muuhunkin kuin suomalaiseen samoin. Venäläinen ja arabikulttuuri yhdessä afrikkalaisen kanssa on tullut myös itselleni tutuksi. Puutteenani pidän, että kiinalainen ja muu Kaukoidän kulttuurit ovat jääneet paikan päällä käymättömiksi. Melkein unohdin, että amerikkalainen eämänmeno, joskin rajallisesti osui kohdalle vain Floridassa.
Ällistyttävää on se, että en ole saanut mistään näistä ns. vammaa sielulleni! Minusta niin Suomessa kuin muualla maailmassa pitää kulkea avoimin mielin ja silmin. Sanotaan, että reissussa rähjääntyy. Saattaa niinkin olla. Itse olen kokenut reissaamisen positiivisena asiana.
Suosittelen tätä myös niille, jotka ovat "sairastuneet" muukalaisista pahemman kerran pääsisivät peloistaan. Älkää pelätkö tutustumista ulkomailla ja ulkomaalaisiin. Vanhin lapseni ei asu Suomessa. Mutta kaksi hänen lastaan ovat hyvissä ajoin ilmoittaneet vanhemmilleen halustaan lähteä loman viettoon mummon ja vaarin luo!
Toivottavasti äärimmäisyyksiin taipuvaiset huligaanit antavat olla heidän rauhassa.
Toivon, että myös Freddy saa olla rauhassa, vaikka hänen maanmiehensä eräs Leopold olikin tunnettu raakalainen.
Mitkä ovat Freddy sinun mielestäsi omituisia elämänkatsomuksia?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #27

Nuorena merimiehenä, tutustuin ilotyttöihin Euroopassa, Afrikassa, Japanissa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa ei niissä suuria eroja ollut, rahalla sai mitä halusi.

Poikkeus oli Etelä-Jemenissä siellä meinasin tulla itse arabimiesten panokohde.
Viime mainitut pidin omituisena.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #23

Saako kysyä, että mikä toi Freddyn Suomeen?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #29

Laiva toi 1973, ja nainen sai jäämään.

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski Vastaus kommenttiin #31

Ajatella ja teit Suomesta omalta pieneltä osaltasi monikulttuurisemman!

Eikö se ole hieno juttu?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #32

Meillä taittaa olla aivan eri käsitys siitä mitä monikulttuuri termillä tarkoitetaan.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Meitä uhkaa niin kutsuttu monikulttuuri monilta tahoilta. Aidon monikulttuurisuuden kanssa, jossa suomalaisilla myös saisi olla omaansa, siis suomalaista kulttuuria, tällä monikultturismilla ei ole mitään tekemistä, vaan se tarkoittaa suuryritysten valtaa, kansojen sekoittamista yhdeksi mössöksi, jossa ei enää ole kansallisia identiteettejä. Paavo Väyrysellä ei ole kirjoituksiini osaa eikä arpaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tietämättä mitä kaikkea tämän tapauksen taustalla on, niin jos oma tyttäreni, nyt jo kolmakymppinen aikuinen, olisi ollut aikoinaan saman tilanteen edessä en koskaan olisi hyväksynyt, että häntä hyväksikäytettäisiin oman agendan ajamiseen, sillä siitä De Wittin toiminnassa on kysymys, oman asian ajamisesta. Toivottavasti tämä nuori, varsin herkässä iässä oleva tyttö, selviää ilman suuripia traumoja tästä onnettomasta tapauksesta. Rehtorin olisi pitänyt lyödä luuri kiinni heti keskustelun aluksi eikä lähteä De Wittin vedätykseen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Minusta näyttää siltä että koulu teki virheen keskustellessaan ja ottaessaan vastaan näitä räyhähenkiä ylipäänsä. Jos mä kuulisin että pari minulle tuntematonta uusnatsia tai ylipäätään ketä tahansa on käynyt poikani kanssa koulun kansliassa keskustelemassa lapseni asioista, olisin raivoissani.

Tämähän ei näitä Huhtasaaria tietenkään haittaa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

No eipä tuolla koulun reksilläkään tunnu olevan pykälät hallussa. Eihän hänellä ole oikeutta keskustella yhdenkään ulkopuolisen kanssa yhdenkään koulun oppilaan asioista. Melkoisen ammattitaidotonta. Joten yhdyn Jannen mielipiteeseen yllä.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Outi Mara kirjoittaa asian vierestä. Ei koulun rehtori ole keskustellut uusnatsien kanssa koulun oppilaan asioista. Nuori tyttö kävi lapsellisuuttaan oma alotteisuuttaan räyhääjille esittäytymässä ja tästä syystä tuo sakki keräytyi koululle mieltään osoittamaan ja aiheuttamaan häiriötä. Ei koulun rehtori mitään mellakka aiheuttanut. Hän ei osoittanut mieltään, vaan hoiti virkatehtäviään. Onneksi poliisit tulivat paikalle. Tämä rähinöitsijöiden jengi ei eroa mitenkään jihadisteista. Samaa roskaväkeä yhtä kaikki!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset